Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Ison vaahteran alta löytyi kuolleita lintuja – Mitähän ne mahtoivat olla?

Kunhan luonto herää kevääseen, alkaa kertyä havaintoja luontotohtorin palstalle vastattavaksi. Tässä on hieman aikaisempaa satoa viime syksyltä. Mikä lintu? Lukija kysyy: Pihassani Viljakkalan Komissa on suhteellinen vanha vaahtera, joka on jo aika iso. 2.8.2019 löysin vaahteran alta kaksi kuollutta lintua – oletan että poikasia. Olivat 30 sentin päässä toisistaan. Ne olivat aika isoja poikasia. Etsin puusta jotain pesää, koska ilmiselvästi olivat pudonneet pesästä. Ja huomasinkin oksalta roikkumasta risukasan. Mikä lintu on kyseessä? Pystyykö näistä kuvista tunnistamaan? Ihmettelen että pesä oli tehty ohuelle oksalle, joka ei olisi enää tämänkokoisten poikasten painoa enää kestänyt. Olen huomannut, että puusta lähti lentoon tullessani sen juurelle – kaksi isohkoa harmaasävyistä lintua, mutta en niitä tunnistanut. Olen ennenkin kuullut siipien havinaa ja lehtien kahinaa puusta, joitain lintuja siellä on usein ollut. Voisivatko kuitenkin asua puussa - ehkä nämä olivat lintuvanhemmat? Talo sijaitsee joen rannalla - tai oikeammin joki kulkee talon reunalta lähtevän syvän rinteen alla. Eija Saarinen Luontotohtori vastaa: Näkemänne linnut ovat hyvin todennäköisesti juuri näiden emot, ja poikaset lienevät pudonneet sepelkyyhkyn pesästä. Sillä on tapana tehdä hatara pesä kuuseen tai joskus lehtipuun usein aika hentoihin oksiin. Tarkoituksena voi olla välttää joidenkin pesärosvojen vierailuja. Kovalla tuulella koko pesä tai ainakin poikaset voivat pudota alas, tietysti kohtalokkain seurauksin. Viime aikoina sepelkyyhkyjen pesinnät pihoissa ja myös aivan kaupunkialueella ovat yleistyneet. Muista samantapaisista lajeista sirompi uuttukyyhky pesii pöntöissä ja puiden koloissa ja tavallinen kesykyyhky eli pulu yleensä rakennusten koloissa. Eläviä toukkia Lukija kysyy: Lokakuun aikana näitä eläviä toukkia ilmaantui piharakennuksen huoneen lattialle noin neljän viikon ajan yhteensä kymmenen kappaletta. Samaan aikaan ilmestyi ampiaisia, jotka sitten kuolivat sisätilaan. Toukka on noin 1,5 senttimetriä pitkä ja vihertävä, toisessa päässä musta piikki. Toukat olivat elossa ja kulkivat melko nopeasti. Rakennuksessa on vinttitila, jossa ampiaisen pesiä. Pääsevät ilmeisesti ilmanvaihtoräppänän tai seinän raosta huoneeseen. Mikä toukka mahtaa olla kyseessä? Terhi Luontotohtori vastaa: Kyllä nämä toukat ja ampiaiset liittyvät olennaisesti yhteen. Kyseessä on vaapsasviras-nimisen kukkakärpäslajin toukka. Se elää ampiaisten pesissä, josta sitten ryömii syksyllä lähiympäristöön koteloitumaan. Aikuisille ampiaisille se ei tee mitään. Ne kuolevat syksyllä omia aikojaan, mutta vaapsasvieraan toukka voi syödä ampiaisten toukkia pesässä ollessaan. Pääravintona lienevät kuitenkin pesästä löytyvät kuolleet hyönteiset (ampiaisten saaliit) ja niiden osat sekä itse kuolleet pesän asukkaat. Talolle tai ihmiselle muuten nämä ovat harmittomia. Lintu lounaaksi Lukija kysyy: Meidän pihassa oli joku lintu joutunut lounaaksi. Mikähän lintu voisi olla kyseessä? Pisimmät sulat ovat vaaksan mittaisia. "Alaleuka" eli nokan alempi osa noin 4,5–5 senttimetriä + höyhenet. Erkki Voutilainen Luontotohtori vastaa: Aterian tähteet koostuvat tikan alanokasta ja siipisulista. Sulkien väritys sopii hyvin yleisimmälle tikkalajillemme käpytikalle. Luontotohtorin kysymykset: moro@aamulehti.fi ja muista laittaa mukaan valokuva. Viime aikoina sepelkyyhkyjen pesinnät pihoissa ja myös aivan kaupunkialueella ovat yleistyneet.