Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Ajanviete Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Britannia valmistelee omaa tullijärjestelmää ja hakee USA:lta sopimusta, joka päihittää EU:n sopimuksen – Maa valmistautuu brexitin jälkeiseen aikaan

Britannia hakee Yhdysvalloilta huomattavaa alennusta tullimaksuihin maiden välille neuvoteltavaan kauppasopimukseen. Asiasta kertoi uutistoimisto Reutersille Britannian kauppaministeri Liz Truss . Britannia erosi EU:sta viime viikolla, mutta EU:n yhteiset kauppasopimukset ulkopuolisiin valtioihin säilyvät ennallaan tämän vuoden loppuun asti. Nyt maa on aloittamassa neuvotteluja kauppasopimuksista siirtymäajan jälkeiseen aikaan. Truss sanoo, että Britannian tavoitteena on saada sopimus Yhdysvaltojen kanssa aikaan vielä kuluvan vuoden aikana. Tullimaksuihin on tavoitteena saada selvä vähennys verrattuna nykyiseen, EU:n yhteiseen kauppasopimukseen. – On hyvin tärkeää, että luovumme Euroopan Unionin monimutkaisesta tullijärjestelmästä, Truss totesi. USA haluaa Britannian lääkemarkkinoille Yhdysvallat puolestaan haluaa pääsyn muun muassa Britannian lääke- ja sairaalatarvikemarkkinoille. Brittien kauppaministeri Truss tähdensi kommenteissaan, että Britannia ei aio tehdä sopimuksia, jotka nostaisivat maan julkisen terveydenhuoltojärjestelmän lääkehintoja. Britannia ei Trussin mukaan myöskään aio laskea standardeja, jotka koskevat ruuan ja eläintuotannon sääntelyä. Yhdysvallat on Britannian toiseksi suurin kauppakumppani EU:n jälkeen. Hieman alle viidennes Britannian viennistä suuntautuu Yhdysvaltoihin. Yhdysvaltojen lisäksi Britannia yrittää päästä nopeasti sopimuksiin kaupan ehdoista Japanin, Australian ja Uuden-Seelannin. Uusi tullijärjestelmä tekeillä Britannia alkaa myös valmistella uutta tullijärjestelmää, joka säätelisi kaupankäyntiä kaikkien sellaisten valtioiden kanssa, joiden kanssa Britannialla ei ole kauppasopimuksia esimerkiksi EU:n kautta. Järjestelmän on tarkoitus astua voimaan ensi vuoden alusta, kun EU-siirtymäaika päättyy. Sopimuksella saatetaan Trussin mukaan poistaa tullimaksut kokonaan sellaisilta tuotteilta, joita ei juurikaan valmisteta Britanniassa. Yhdysvaltojen lisäksi Britannia yrittää päästä nopeasti sopimuksiin kaupan ehdoista Japanin, Australian ja Uuden-Seelannin.