Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tampereella kiertää 50 nuoriso-ohjaajaa ympäri kaupunkia koulujen päättäjäisiltana – ”Toivon, että nuoret eivät kokoonnu isoina joukkoina”

Lauantaina juhlitaan koulujen kevätjuhlia vaihtelevin menoin. Joissakin kouluissa Suvivirsi lauletaan etäyhteyden välityksellä, ja joissakin todistuksen saa käteen. Isot juhlat on peruttu, sillä toukokuun loppuun saakka yli 10 hengen kokoontumisia ei saa järjestää. Mutta miltä juhlinta näyttää illalla, jolloin nuoriso on perinteisesti kokoontunut rannoille ja puistoihin? – Toivoisin, että nuoret eivät kokoontuisi isoina joukkoina, mutta päättäjäisiin varaudutaan samalla tavalla kuin muinakin vuosina, kertoo Tampereen nuorisopalveluiden johtava koordinaattori Tiina-Liisa Vehkalahti . Nuorisopalvelut jalkauttavat tänäkin vuonna noin 50 nuoriso-ohjaajaa ympäri kaupunkia päättäjäisiltana. Vehkalahti on seurannut nuorison juhlintaa 15 vuoden ajan ja tietää, missä nuoriso yleensä juhlii. Kuudestoista vuosi voi olla kuitenkin erilainen. Koronarajoitusten vuoksi isoja joukkoja ei saisi olla, mutta tästä huolimatta nuoriso-ohjaajat jalkautuvat illalla kaduille kuten ennenkin. – Tavoitteemme on sama kuin muina vuosina. Olemme paikan päällä, kyselemme kuulumisia ja autamme tarvittaessa, Vehkalahti kertoo. Myös Sisä-Suomen poliisi varautuu kevätjuhliin tavalliseen tapaan, komisario Petri Kollanen kertoo. Poliisin näkökulmasta tuleva lauantai on tavallinen kesäilta, jolloin on muutenkin kiireisempää. Vappu oli rauhallinen Sää vaikuttaa siihen, miten päättäjäispäivää vietetään. Tänä vuonna luvassa on viimeisten ennusteiden mukaan poutaa ja noin 20 asteen lämpöä, joten sää tuskin saa jäämään kotiin. Koronarajoitukset sen sijaan voivat vaikuttaa tilanteeseen. Se näkyi vapussa, joka oli Vehkalahden mukaan rauhallinen. – Odotimme tuhansia nuoria, mutta tavoitimme satoja. Yleensä Koskipuistossa ja Pikku Kakkosen puistossa on ihmismeri, mutta nyt siellä oli vappuna vain yksittäisiä ihmisiä piknikillä, hän sanoo. Toisaalta lämmin sää ja pakkautunut into nähdä muita on Vehkalahden mukaan saanut nuoret liikkeelle viime aikoina. – Moni miettii ymmärrettävästi, että kun koulussakin on oltu jo pari viikkoa, miksei nyt voisi tavata kavereita. Korona vaikuttaa nuorisopalveluiden toimintaan siten, että tänä vuonna vapaaehtoisia ja yhteistyökumppaneita ei ole kutsuttu töihin tartuntariskin vuoksi. Nuoriso-ohjaajat kiertävät kuitenkin kuten tavallisesti ja tekevät yhteistyötä viranomaisten kanssa. Suomen punainen risti järjestää ensiapu- ja selviämisaseman Pyynikille, jonka ranta on ollut perinteisesti nuorison suosiossa.