Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Avaruusruoka kasvaa Euroopan syvimmässä kaivoksessa Suomen kallioperässä – kaivoskuilu on kotisirkkafarmille suojainen ja steriili kasvupaikka

Oulun ja Jyväskylän puolivälissä, Pyhäjärvellä kasvatetaan syötäviä hyönteisiä syvällä maan uumenissa. Kotisirkkafarmille poikkeukselliseen paikkaan on syynsä: Pyhäsalmen kaivoksessa päästään lähimmäksi Marsin laavatunneleiden kaltaisia olosuhteita. – Maan alla olosuhteet ovat stabiilit ympäri vuorokauden ja vuoden, ja niitä voidaan säädellä ja etäohjata automaatiolla. Sirkkojen kasvatus on meille tärkeä monella tapaa: kehitämme uusia ratkaisuja tulevaisuuden ruoantuotannon haasteisiin, mutta samalla tutkimme myös tulevaisuuden visioita kiertotalouteen, Callion ohjelmajohtaja Sakari Nokela kertoo. – Yksi hankkeen tavoitteista on myös verkottua kansainväliseen avaruustutkimukseen tarjoamalla ratkaisuja Marsiin asettuvien siirtokuntien ruuantuotantoon, toteaa puolestaan projektipäällikkö Hannele Blomqvist. Pyhäsalmen kaivoksesta on louhittu sinkkiä ja kuparia aina 1960-luvulta lähtien. Maanalainen kaivostoiminta loppuu vuonna 2021 ja Pyhäjärven kaupunki pyrkii nyt löytämään Callioksi nimettyyn miljööseen uusia yrityksiä. Pyhäsalmen kaivoksen uusiokäyttöhankkeina on vastikään kokeiltu onnistuneesti esimerkiksi humalan kasvattamista. Lähivuosien aikana tyhjenevissä kaivostiloissa testataan nyt tulevaisuuden ruokatuotantoa, joka voisi toimia myös Marsissa. Hyönteisfarmi on rakennettu kaivoksen päätasolle 1430 metrin syvyyteen, jossa Callio Edible Insects From Mine -hanke testaa käytännössä maanlaista hyönteistuotantoa. Tavoitteena on kehittää ekologinen ja tehokas hyönteisten tuotantolaitos, joka hyödyntää maaperän luonnollista lämpöä ja muita kiertotalouden periaatteita. – Hyönteiset ovat valtava hyödyntämätön potentiaali globaaliin ruuantuotantoon. Kokeilemme nyt pitkälle automatisoitua kasvatusteknologiaa, joka mahdollistaa jatkossa sirkkojen tuottamisen hyvin erilaisissa ympäristöissä ja ilman jatkuvaa huolenpitoa, kertoo hankkeen alullepanijana toiminut Robert Nemlander EntoCube Oy:stä. Maanalaisen hyönteisfarmin konseptia on tarkoitus kehittää niin, että se voidaan monistaa myös muihin maanalaisiin tiloihin niin Suomessa kuin ulkomailla.