Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Moron kolumnisti Olli Helen palaa elämänsä paalupaikalle – Clasu oli järjettömän kova oppikoulu

Hyllyssäni seisoo neljä alma materistani kertovaa opusta. Alma materilla ,”armaalla äidillä”, tarkoitetaan yleensä yliopistoa, mutta minun korkeakoulukseni jäi Tampereen klassillinen lyseo. Kävi näet niin, etten ehtinyt yliopistoon, koska joku oli jättänyt Aamulehden alaoven auki helmikuussa 1973. Kävelin siitä sisään täytenä ummikkona ja jäin 40 vuodeksi. Klassillisesta lyseosta eli Clasusta on tehty muitakin kirjoja kuin hallussani olevat neljä, joten mankeli jätti syvät arvet. Minusta opinahjo leipoi toimittajan yksinkertaisesti: rehtori Eino Arohonka tokaisi kerran suomen tunnilla, että ”susta Heleeni voisi tulla ihan hyvä toimittaja”. Se evankeliumi päässäni tartuin Aamulehden ovenripaan. Tuorein aiheesta ilmestynyt eepos on Clasu – elämän paalupaikka , jonka on toimittanut ja pääosin kirjoittanutkin Pasi Takala . Sopivampaa miestä siihen hommaan ei ole: Takala lusi Clasua 43 vuotta, yhdeksän oppilaana, loput opettajana. Clasu oli järjettömän kova oppikoulu. Nimen omaan imperfektissä: minun tuntemani valtion poikalyseon hautasivat 1970-luvulla Suomeen ehtinyt peruskoulu ja Clasuun ilmestyneet tytöt. Ihmettelin koko kouluaikani juhla-aulan katonrajan tekstiä Praesens imperfectum perfectum futurum (Nykyhetki on epätäydellinen, tulevaisuus täydellinen), mutta ymmärsin liian myöhään, että onnen voi löytää vasta Clasun jälkeen. Missään ei päässyt tyhmän kirjoihin yhtä helposti kuin Clasussa ennen 1970-lukua. Vasta tyttöjen tulo kuoppasi kohtuuttomat rangaistukset ja suitsi opettajien lievästi ilmaistuna epäkohteliasta kielenkäyttöä oppilaita kohtaan, mutta sitä en ollut enää kokemassa. Ihmettelin aina yksityisiä yhteiskouluja käyvien kaverien todistuksia: joka toinen leveili yli ysin keskiarvolla ja vain luuseri jäi alle kasin. Clasulainen onnitteli itseään nappisesongista, jos lukuaineiden keskiarvo ylitti seiskan. Kielissä ja matikassa luokkien keskiarvot jäivät usein viitosen heitteille, seiskan selättäminen oli ihme ja kumma. Ehtoja ja luokalle jättämisiä ropisi, harva rämpi koulun läpi kahdeksassa vuodessa. Koulun tarkastajien raportit paheksuivat ylitiukan arvostelun lisäksi avokätisen runsaita ja ankaria rangaistuksia: karsseria (tuntien yksinäisiä istuntoja pimeässä kopissa), määräaikaisia koulusta erottamisia ja kaiken huippuna consilium abeundi (lopullisia erottamisia). Huomautuksista huolimatta touhu jatkui vuosikymmenestä toiseen. Miten on mahdollista, että Clasun tyhmistä nelosrepuista kasvoi kunnon kansalaisia? Jopa Suomen koululaitoksen uudistajaksi tarvittiin clasulainen, peruskoulun isäksi tituleerattu R. H. Oittinen . Yrjö Jylhä, Lauri Viita, Hannu Salama, Erkki Napoleon Lindfors, Raoul Palmgren, Jouko Turkka, Toivo Kärki, Rauno Lehtinen… Ja sadat muut. Non scholae sed vitae discimus – joten kiva retki se lopulta oli.