Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Joko kauppasodan Big Deal vihdoin syntyisi – nyt jos koskaan Trumpin twiitin toivoisi pitävän paikkansa

Maailmantaloutta on jäytänyt lähes kaksi vuotta sitkeä tauti. Sen nimi on kauppasota ja pääpesäke USA:n ja Kiinan välillä. Muita pesäkkeitä on alkanut ilmaantua sinne tänne. USA:n presidentti Donald Trump avasi hiljattain uusia rintamia ilmoittamalla lisätulleista brasilialaisille ja argentiinalaisille terästuotteille. Ja mittavat tullit ovat uhkaamassa ensi vuoden alusta ranskalaisia ylellisyystuotteita kuten kuohuviinejä, käsilaukkuja, juustoja ja kosmetiikkatuotteita. USA:n hallinto suuttui Ranskalle, kun maa asetti kesällä isoille teknologiayhtiöille liikevaihtoon perustuvan digiveron. Tämä vaikuttaa muun muassa Googlen, Facebookin, Applen ja Amazonin tuloksiin. Yritykset voivat kierrättää voittoja alhaisten verotusten maihin, mutta liikevaihtoon sidottua veroa ne eivät pääse karkuun. Kauppasodat olisivat lyhyitä, jos ne olisi helppo ratkaista. Yleensä kiistan alku on koettu vääryys tai halu pitää saavutetut valta-asemat. On helppo ymmärtää ranskalaisten närkästystä, kun amerikkalaiset teknojätit imuroivat kuluttajien ja mainostajien rahaa pitkin Seinen rantoja, mutta eivät juurikaan maksa voitoistaan veroa Ranskaan. Tuttu tilanne myös muualla Euroopassa. Suurin kiista on kuitenkin USA:n ja Kiinan kesken. Myös moni länsimaa kokee, että Kiina ei pelaa maailmankaupassa muiden kanssa samoilla säännöillä. Koko ajan vahvistuva Kiina soluttautuu joka puolelle, mutta ei anna ulkomaisille yrityksille samoja etuja omien rajojensa sisällä. Maan valtavat markkinat kuitenkin houkuttavat yrityksiä. Siksi pattitilanne on hankala ratkaista. Syksy onkin ollut yhtä pingispeliä. Aina hetken on näyttänyt, että presidentti Trump ja Kiinan presidentti Xi Jingping olisivat löytämässä ratkaisun, mutta ei mene montakaan tuntia, kun kaikki on taas auki. Ja nyt taas huulilla. Reuters ilmoitti perjantaina, että USA ja Kiina ovat sopineet alustavasta kauppasopimuksesta. Trump twiittasi jo torstaina, että Suuri Sopimus, Big Deal, on lähellä. Suomi ei ole suoraan kauppasodan kohde, mutta vaikutukset välittyvät armotta tännekin. Suomalaistehtaissa työstetään, sorvataan ja koneistetaan maailmalle ennen kaikkea erilaisia koneita, laitteita ja muita niin sanottuja investointitavaroita. Jokainen tappelu näkyy tavalla tai toisella tilauskirjoissa. Maailmankauppa ei ole koskaan ollut täysin vapaa tulleista ja maksuista, mutta nyt on menty kohti pimeämpiä aikoja. Mitä vähemmän maat rakentavat rajoilleen muureja, sitä enemmän Suomen kaltaiset vientivetoiset maat siitä hyötyvät. Nyt jos koskaan Trumpin twiitin toivoisi pitävän paikkansa. Kirjoittaja on Aamulehden toimituspäällikkö.