Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Jenni Kokanderista kuoriutui maksamakkaran hajuinen Rivo-Riitta: ”Nuorempana ajattelin, että minusta tulee suuri vakavien roolien näyttelijä, mutta toisin kävi”

Tämän näyttelijä Jenni Kokander osaa. Jätetään rintaliivit pukematta, annetaan hapsuisten etuhiusten valua silmille ja röökin savuta suupielessä. On päästävä sisään roolihahmon logiikkaan ja tarkasteltava maailmaa hahmon silmien läpi. Siinä auttavat ulkoiset asiat, kuten vaatteet tai kengät, jotka tuntuvat, hölskyvät tai puristavat. Olosuhteet ikään kuin pakottavat henkilöhahmon esiin. – Olen tehnyt hyvin monenlaisia roolihahmoja monenlaisissa perukinvaihtokomedioissa, koirasta kalakukkoon. Minulle on näyttelijänä ominaista rakentaa erilaisia karaktäärejä. Ja niitä on sitten tarjoutunut minulle, monista rouheista rooleistaan tuttu näyttelijä sanoo. Esimerkiksi Putouksessa Kokander nauratti suomalaisia ensin Svetlana Rönkkönä ja sitten tämän anoppina Irma Rönkkönä. Risto Räppääjä ja Pullistelija -elokuvassa hänet nähtiin tomerana ja ronskina Elvi-tätinä. "Tuntui, että haisen maksamakkaralta" Seuraavaksi Kokander nähdään Rivo-Riittana keskiviikkona ensi-iltaan tulevassa Fingerpori -elokuvassa. Fingerpori-sarjakuvien roiseja puhuvaan ja röökinkäryiseen hahmoon oli hänen mukaansa äärimmäisen helppoa päästä sisään. – Minun ei tarvinnut esittää häntä. Riitti, että vain olin Rivo-Riitan olosuhteissa, tukka silmillä. Rakastin Riittaa. Hän oli niin fyysinen ja ällöttävä. Minulla oli sellainen olo, että haisen maksamakkaralta. Pertti Jarlan Fingerpori-sarjakuvien faniksi tunnustautuva näyttelijä sanoo jännittäneensä etukäteen sitä, miten sarjakuva taipuu elokuvaksi. Huoli kuitenkin poistui, kun hän sai luettavakseen käsikirjoituksen. Se oli niin onnistunut, että sitä pystyi lukemaan irrallaan sarjakuvasta, vaikka Jarlan nerous on Kokanderin mukaan onnistuttu säilyttämään. Elokuvassa nähdään ikään kuin sarjakuvien taustalla oleva Fingerporin maailma. Vielä Kokander ei ole nähnyt Mikko Koukin ohjaamaa ja yhdessä Petja Lähteen kanssa käsikirjoittamaa komediaa ja sitä, miltä hän Rivo-Riittana näyttää. – En vertaa itseäni ja rooliani sarjakuvahahmoon enkä yritä imitoida jotain, mikä on viivalla piirrettyä. Toivon, että lopputulos on sellainen, että Jarla sen hyväksyy. Aina se koominen sivuhahmo Miksi olen aina koominen sivuhahmo, joka törttöilee taustalla? Tätä Kokander sanoo joskus pohtineensa, varsinkin nuorena, vastavalmistuneena näyttelijänä. – Olin ajatellut, että minusta tulee suuri vakavien roolien näyttelijä, mutta toisin kävi. Nyt ajatukset ovat toiset. Koomisilla sivuhahmoilla on Kokanderin mukaan kunniatehtävä, jota ei pidä väheksyä. Ne pitävät tarinan liikkeellä. Esimerkiksi Risto Räppääjässä Elvi-täti on tarinan sivussa kulkeva energiamoottori, joka sytyttää tilanteet. Koomiset hahmot ovat useimmiten varsinaisia herkkupaloja, kiinnostavia ja hyvin kirjoitettuja, eikä komedian näytteleminen ole kevyttä. Paras komedia on Kokanderin mukaan sellaista, mistä katsoja voi sanoa, että apua, elämäni on juuri tuollaista. Näyttelijältä se edellyttää sitä, että tämän on tultava katsojan eteen kaikkine häpeäpisteineen. – Ajattelen, että minulla on koomikkona maailman suurin etuoikeus tuottaa iloa ja naurua. Koomisuus lähtee oikeista asioista. Komedian näyttelemisessä pitää olla pohja, joka on minussa itsessäni kiinni. Vähintään yhtä tärkeää on, että komedian kautta voidaan käsitellä monia sellaisia asioita, joiden käsittely draaman kautta olisi mahdotonta ja vaikeaa. Komedia tuo aihepiirin ympärille turvaverkon, jonka turvin voidaan mennä syvemmälle itse asiaan. – Koomikko on nykyajan narri, jonka tehtävä ei ole vain päästellä kainalopieruja vaan kommentoida yhteiskuntaa. Narrit ovat aina olleet totuuden puhujia. He ovat voineet nauraa kuninkaalle. Kirjoitukset jäivät, kun tie näyttelijäksi aukeni Kokander sanoo ajattelevansa, että maailma on täynnä ihania ihmisiä, jotka tulevat vastaan, kun vain pitää silmänsä auki. Yksi heistä on Svenska Teaternin näyttelijä Mitja Sirén , joka ohjasi Kokanderin Steinerkoulun 12. vuoden päätöstyönä tekemän näytelmän. Hän valoi uskoa nuoreen taiteilijanalkuun ja kehotti Kokanderia hakemaan Teatterikorkeakouluun. – Murrosikäni oli voimallinen. Olin suuri taiteilija, jota koulunkäynti ei kiinnostanut. Mitja sanoi minulle, että pyri Teatterikorkeakouluun. Sinä pääset sinne. Menin kotiin ja sanoin, että mä pääsen teatterikorkeaan, Mitja sanoi. Kokander pyrki ja pääsi teatterikorkeakouluun ensiyrittämällä, kesken lukion. Ylioppilaskirjoitukset saivat jäädä. – Mitja oli johdatus, joka tuli ja kutsui minut mukaan tähän leikkiin. Erityisen kiitollinen hän sanoo olevansa siitä, että on saanut tehdä hyvin erilaisia töitä: näytellä teatterissa, kirjoittaa kolumnia ja esiintyä television viihdeohjelmissa, juontajana ja näyttelijänä. – Putous ja Huuma ovat olleet minulle töitä muiden joukossa. Kaikissa töissäni pyrin olemaan oma itseni. En yritä esittää muuta kuin olen. Ajattelen, että on erilaisia tapoja olla Jenni Kokander. Marraskuun loppupuolella on aika olla Jenni Kokander aivan uudella tavalla. Parhaillaan televisiossa pyörivän Huuma-ohjelman loputtua freelance-näyttelijä ja kahden lapsen äiti pääsee toteuttamaan pitkäaikaiseen haaveensa ja ryhtyy kirjoittamaan kirjaa. Kustannussopimus Tammen kanssa on solmittu syksyn aikana. Kirjan on tarkoitus ilmestyä ensi syksynä. – En voi vielä paljastaa, millainen kirja on kyseessä, en edes sitä, onko se faktaa vai fiktiota. Tämä on oman elämäni kannalta todella iso juttu, jota en jännitä ollenkaan. – Olen innoissani, kiitollinen ja nöyrä. Millään muulla ei ole mitään merkitystä kuin sillä, että kirjoitan sen. Fingerpori-elokuva tulee ensi-iltaan keskiviikkona 16.10. Elokuvan tarina pohjautuu sarjakuvataiteilija Pertti Jarlan luomaan Fingerpori-sarjakuvaan ja sen hahmoihin. Mikä on lempipaikkasi? – Olen henkeen ja veren koti-ihminen. Olen parhaimmillani silloin, kun olen kotonani, omassa rauhassani omien tavaroiden, tuoksujen ja ihmisten kanssa. Mitä vihaat? – Vihaan yllätyksiä. Kykyni sietää epävarmuutta on puhdas nolla. Käyn aina lomalla samassa paikassa ja samassa tietyssä hotellissa Kreetalla. Mitä et tekisi mistään hinnasta? – En kaipaa elämääni extremeä. En missään tapauksessa hyppäisi benjihyppyä tai lähtisi maailmalle reppureissaajana. Ajattelen, että maailma on ihmeellinen jo omalla pihalla. Nukkuvan lapsen katsominen on ihmeellisempi asia kuin Grand Canjon. Milloin olet onnellinen? – Rakastan kutsua ystäviä kylään. Onnenpisteeni on se, kun minulle rakkaat ihmiset, aikuiset ja lapset, istuvat yhteisen pöydän ääressä. Lapsilleni työni on arkipäivää. Meidän pihan lapsille en ole televisiosta tuttu Putous-tähti, vaan Saiman ja Vilhon äiti. Ketä ihailet? – Ihailen ihmisiä, joilla ei ole kauheasti jarruja tai häpeäkohtia. Suomalaisista naisnäyttelijöistä ihailen esimerkiksi Riitta Havukaista ja Ulla Tapanista. Heissä kummassakin on tiettyä pitelemättömyyttä. Minulle itselleni oli suuri kunnia päästä näyttelemään Elvi Räppääjää tähän kolmikkoon. Maailmani on nyt valmis. Mitkä ovat tärkeitä arvoja? – Ajattelen, että vähemmän vouhotusta, enemmän tekoja. Greta Thunberg on valonkantaja. Hän näyttää toisen tavan. Tiettyyn pisteeseen asti barrikadeille nousu on hyvä asia, mutta sitten on myös oltava valmis toimimaan. Sädekehät Facebookissa eivät tarkoita mitään, jos et tee mitään. – Myös Sokrateen kolmoissuodatin on hyvä: Mieti jokaisen kertomasi asian kohdalla onko se hyvä, onko se totta ja onko sen kertomisesta hyötyä? Yleensä näistä ei täyty yksikään, jos kerrot vaikka juorun eteenpäin.