Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Eva Ollikainen nimitettiin Islannin sinfonikkojen johtajaksi

Suomalaiset kapellimestarikiinnitykset maailmalla jatkuvat Eva Ollikaisen nimityksellä Islannin sinfonikkojen ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi. Ollikaisen kausi alkaa syksyllä 2020 neljän vuoden sopimuksella. Islannin sinfoniaorkesteri tunnetaan levytyksistään ja nimekkäistä kapellimestareistaan. Ollikaisen edeltäjiä ylikapellimestarina ovat muiden muassa Osmo Vänskä , Petri Sakari , Ilan Volkov ja Yan Pascal Tortelier . Orkesteri on tehnyt pitkään yhteistyötä myös maailmankuulun Vladimir Ashkenazyn kanssa. Eva Ollikainen tulee johtamaan orkesteria sen kotisalissa Harpassa kahdeksan viikkoa vuodessa. Sen lisäksi hän johtaa orkesterin kansainväliset kiertueet. Jo ennen ylikapellimestarikautensa alkua Ollikainen johtaa orkesterin 70-vuotisjuhlakonsertin Reykjavikissa ensi vuoden maaliskuussa. – Orkesterilla on loistavat muusikot, upea hallintotiimi, loistava konserttisali ja ihana yleisö. Se on unelmatyö, kapellimestari kommentoi Facebook-sivullaan. Espoosta kotoisin oleva Eva Ollikainen on opiskellut orkesterinjohtoa Sibelius-Akatemiassa Leif Segerstamin ja Jorma Panulan johdolla. Hän voitti Panula-kapellimestarikilpailun vuonna 2003. Ollikaisen nimitys Islantiin jatkaa viime aikojen suomalaisten kapellimestareiden menestyskulkua maailmalla. Aiemmin tänä vuonna on jo kerrottu Santtu-Matias Rouvalin kiinnityksestä Lontoon Philharmonia-orkesterin ylikapellimestariksi ja Esa-Pekka Salosen valinnasta San Franciscon sinfoniaorkesterin ja Osmo Vänskän nimityksestä Soulin filharmonikkojen ylikapellimestariksi.