Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Ainakin 72 kuoli Mosulin lauttaturmassa – suurin osa uhreista oli uimataidottomia naisia ja lapsia

Ainakin 72 ihmistä kuoli, kun heitä kuljettanut lautta kaatui torstaina Tigris-joella Mosulissa Pohjois-Irakissa. Asiasta kertoo muun muassa uutistoimisto Reuters. Lautassa oli kyydissä paljon perheitä, jotka olivat viettäneet retkipäivää tekosaarella. Mosulin pelastuslaitoksen johtaja Husam Khalil kertoi Reutersin mukaan, että suurin osa uhreista oli naisia ja lapsia, jotka eivät olleet osanneet uida. Khalilin mukaan turmasta saatiin pelastettua ainakin 12 ihmistä. Pelastuslaitoksen nimettömän lähteen mukaan lautan kyydissä oli kaksinkertainen määrä ihmisiä sen sallittuun matkustajamäärään nähden. – Seisoin lähellä jokea, kun yht'äkkiä lautta alkoi kallistua vasemmalle ja oikealla. Matkustajat alkoivat huutaa ennen kuin se kaatui, kertoi paikallinen virkamies Mohamed Masoud Reutersille. – Näin naisten ja lasten heiluttavan käsiään avunpyyntönä, mutta kukaan ei ollut pelastamassa heitä. En osaa uida. En voinut auttaa. Tunnen syyllisyyttä. Katsoin, kun ihmiset hukkuivat. Irakin pääministeri Adel Abdul Mahdi määräsi tutkinnan onnettomuudesta. Hän sanoi Twitterissä, että syylliset joutuvat kantamaan vastuun. Mosulin jälleenrakennus on vasta alkanut. Mosul tuhoutui suurelta osin vuonna 2017, kun irakilaisjoukot valloittivat kaupungin taisteluin äärijärjestö Islamilaiselta valtiolta. Asukkaiden mukaan Irakin keskushallinnolta ei ole juuri apua liiennyt. Monet mosulilaiset ovat kuitenkin palanneet ja alkaneet rakentaa jälleen kotejaan. Kaupungin infrastruktuuri on yhä laajasti tuhoutunut. Pelastustyöntekijät etsivät eloonjääneitä lautan uppoamispaikalla Mosulissa torstaina.