Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Ahaa Teatterin nuorisomusikaali tiivistää reiluun tuntiin vaikuttavasti teinivuosien tuskan

Nuoruus on tuskallista aikaa. Kasvukivuilta on vaikea välttyä, oli taustalla sitten tasapainoinen lapsuus tai todellinen trauma. Ahaa Teatterin popmusikaalin Stars-bändi tarjoaa nuoruuden kipuihin neljä erilaista näkökulmaa. Sumulla ( Reetta Hyreen ) on takanaan traaginen menetys, joka tekee elämästä niin tuskaista, että teini-ikäinen tyttö päätyy lastenkotiin. Liljalla ( Suvi Salomaa ) taas on varakas ja rakastava perhe, mutta paine onnistua kaikessa ajaa masennukseen. Kuukle ( Oskar Hartman ) on menettänyt parhaan ystävänsä ja pakenee tunteitaan faktojen maailmaan. Isänsä unelmia koko ikänsä toteuttanut Elukka ( Teemu Mäkinen ) koettaa epätoivoisesti pyristellä omaksi itsekseen. Musiikki kannattelee nuoria ja esitystä Kimmo Virtasen käsikirjoittama ja ohjaama esitys on unelmia, kasvamiseen liittyviä tunteita ja vaikeissa elämäntilanteissa selviytymistä tarkastelevan trilogian toinen, itsenäinen osa. Ensimmäinen osa, alakouluikäisille suunnattu Betoniviidakko sai Ahaa Teatterissa kantaesityksensä vuonna 2017. Betoniviidakon tavoin myös tässä esityksessä keskeisessä roolissa on musiikki. Täysin erilaisista taustoista tulevat nuoret päätyvät yhteisen bändin kautta tiiviiksi nelikoksi, ja yhdessä tehdystä musiikista muodostuu kaikille selviytymiskeino. Lauri Schreckin säveltämät ja Kimmo Virtasen sanoittamat kappaleet ovatkin esityksen kantava voima. Teini-iän patetian hyvällä tavalla tavoittava musiikki herättää tunteita ja antaa esitykselle rytmin. Kokonaisuus etenee kuin hyvä keikka. Näyttelijät vakuuttavat teineinä Vain 75 minuuttia kestävä esitys ehtii käsitellä rankkoja teemoja perheen ja ystävien menettämisestä vanhempien luomiin sietämättömiin paineisiin. Liialta pateettisuudelta suojelee hienovaraisesti viljelty huumori. Esitys onnistuu hymyilemään nuoruuden ehdottomuudelle tekemättä siitä lainkaan pilkkaa. Alussa näyttelijät naureskelevat vähän myös omalle aikuisuudelleen. Pahimmillaan teinejä esittävien aikuisten katsominen voisikin olla kiusallista, mutta Hartman, Hyreen, Mäkinen ja Salomaa selviävät haasteesta mainiosti. Erityisen ihana on Suvi Salomaa, joka tekee Liljana koko kehollaan näkyväksi täydellisyyttä tavoittelevan teinin taakan. Salomaa myös laulaa upeasti. Kasvukivut palaavat tunnemuistista Esityksen lavastus on minimalistinen. Ratkaisu toimii hyvin, kun tärkeintä on nostaa esiin roolihahmojen sisäiset maailmat. Valot ja projisoinnit toimivat sopivalla maltilla käytettyinä hyvinä tehokeinoina. Tiiviiksi puristettu musikaali ei ehdi pureutua nelikon tarinoihin kovin syvällisesti, mutta jonkin isomman, nuoruuden kasvukivut ruumiillistavan tunnekokemuksen se synnyttää. Viimeisen kappaleen aikana katsomossa alkaa nimittäin aikuistakin vähän itkettää. Tulee olo, että tuolta se tuntuu ja tuostakin on selvitty – ihme kyllä. Stars -popmusikaali onkin terveellistä katsottavaa paitsi nuorille, myös kaikille, jotka ovat joskus olleet nuoria ja erityisesti niille, joilla on kotona ärsyttävästi käyttäytyvä nuori. ☆☆☆ Käsikirjoitus ja ohjaus: Kimmo Virtanen. Sävellys, musiikin tuotanto ja bändin valmennus: Lauri Schreck. Puku- ja videosuunnittelu: Alisha Davidow. Lavastussuunnittelu: Perttu Sinervo. Valosuunnittelu: Antti Kauppi. Rooleissa: Oskar Hartman (Kuukle), Reetta Hyreen (Sumu), Teemu Mäkinen (Elukka), Suvi Salomaa (Lilja). Tuotanto: Tiina Järvi, Ahaa Teatteri. Ennakkonäytös: 7.9.2020 Ahaa Teatterissa, kantaesitys 8.9.2020.