Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Moro on mukana Naistenlahden uuden voimalan peruskiven aikakapselissa

Aikakapseliin suljettiin tämän vuoden eurokolikot, päivän Aamulehti , torstain Moro , fanfaarin soittajan plektra ja pikkupussillinen turvetta. Sen jälkeen muun muassa Tampereen pormestari Lauri Lyly ja sähkölaitoksen toimitusjohtaja Jussi Laitinen etunenässä lähtivät perjantaina muuraamaan kapselia Naistenlahti 3- voimalaitoksen peruskiveen. Naistenlahti 3- biovoimalaitos on Tampereen Sähkölaitoksen suurin investointi, yhteensä 160 miljoonaa euroa. – Uusi voimalaitos voi käyttää useita uusiutuvia polttoaineita ja sen tehokkuus on huippulaatua. Polttoaineen tullaan käyttämään metsähaketta, kierrätyspuuta ja kaupan ja teollisuuden pakkausjätettä, kertoi toimitusjohtaja Laitinen. Uusi voimalaitos on hänen mukaansa iso askel kohti ympäristöystävällisempää energiantuotantoa Tampereella. Päästöt pienenevät vuoteen 2030 mennessä jopa 90 prosenttia. – Kaukolämpö on ikuista, vain polttoaine muuttuu. Naistenlahdessa on ollut voimala jo 40 vuotta. Kaukolämpöä tuotettiin aluksi öljyllä, sen jälkeen turpeella ja maakaasulla ja nykyään noin puolet puulla. Lyly kehui investointia Pormestari Lyly kehui Naistenlahti 3:n investointia merkittäväksi paitsi ympäristöystävällisyyden myös työllisyyden ja paikallisen teollisuuden kannalta. Esimerkiksi kattilatoimittajana on tamperelainen Valmet. – Kasvumme pitää olla kestävää. Tampereen tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2030 ja siinä sähkölaitoksella on keskeinen rooli, Lyly totesi. Naistenlahti 3 on ympäristöystävällinen CFB-kattilalaitos yhdistettyyn kaukolämmön- ja sähköntuotantoon. Se korvaa teknisen elinikänsä päässä olevan Naistenlahti 2:n.