Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Kaksi autoa ajoi suoralla tiellä nokkakolarin Tampereen Kaukajärvellä – Onnettomuuden syy edelleen epäselvä

Kaksi loukkaantui nokkakolarissa Tampereen Kaukajärvellä lauantai-iltana. Kaksi henkilöautoa törmäsi suoralla Juvankadulla Kaukajärven ja Annalan välisellä osuudella noin iltaseitsemän aikaan. Pelastuslaitos sai pienestä tieliikenneonnettomuudesta ilmoituksen kello 19.02. Kadulla on 50 kilometrin nopeusrajoitus. Pelastuslaitoksen tilannekeskuksen päivystävä palomestari Tomi-Pekka Olkkonen kertoi puoli yhdeksän aikaan illalla, että onnettomuudessa oli osallisena 4 henkilöä, joista Annalan suunnasta tulevassa autossa 3 ja Kaukajärven suunnasta tulevasta yksi. Molemmista autoista yksi vietiin sairaalaan jatkohoitoon. Loukkaantuneita ei kuljetettu kiireellisinä eivätkä heidän vammansa ole vakavia. Olkkosen mukaan selvää syytä onnettomuuteen ei ole toistaiseksi selvinnyt. – Olisiko pimeä tie, kosteata ja ajo sen verran herpaantunut. Kolarin syyn selvittäminen siirtyi poliisin tehtäväksi. Tapauksen tutkinnanjohtaja rikoskomisario Jussi Pilviö kertoi Aamulehdelle maanantaina, että onnettomuus tapahtui, kun Kaukajärven suunnasta tullut auto ajautui toistaiseksi tuntemattomatta syystä vastaantulijoiden kaistalle. Pilviö kertoo, että autoa kuljettanut henkilö oli iäkäs. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan ole vielä tiedossa, oliko kyseessä esimerkiksi sairauskohtaus. Liikenneonnettomuus katkaisi hetkeksi liikenteen. Tämän jälkeen ohi kulkevat ajoneuvot ohjattiin toista kaistaa käyttäen. Edit 20.1.2019 kello 13.02: Lisätty rikoskomisario Jussi Pilviön kommentit.