Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Ei tarkoittaa aina ei – Kellään ei ole oikeutta päättää toisen kehosta

Henkilökohtainen koskemattomuus on perusoikeus. Oikeus määrätä omasta kehostaan kuuluu jokaiselle. Arjessa kanssakäymisen säännöt unohtuvat yhä liian usein. Otetaan esimerkki. Uusi tuttavuus pyysi ystävääni treffeille. Hän suostui. Paikan päällä kävi ilmi, että treffikumppani oletti myöntävän vastauksen tarkoittavan myös sitä, että ystäväni suostuu harrastamaan seksiä. Hän ei suostunut. Sen sijaan hän kampesi itsensä päällekäyvän treffikumppanin otteesta irti ja lähes pakeni paikalta. Uusi tuttavuus suivaantui. ”Ajattelitko yhtään minun tunteitani”, hän tiedusteli viestillä. Kaikki sukupuolet kokevat seksuaalista väkivaltaa. Naiset joutuvat uhreiksi miehiä useammin. YK:n arvion mukaan maailmanlaajuisesti fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa kokee joka kolmas nainen. Kuinka moni on kokenut seksuaalista väkivaltaa Suomessa, siitä voi esittää vain hataria arvauksia. Findikaattori-palvelun mukaan raiskauksia tuli viime vuonna Suomessa tietoon lähes 1 500. Luku ei kuitenkaan kerro koko totuutta, sillä merkittävä osa uhreista ei tee ilmoitusta poliisille. Seksuaalinen väkivalta on yhä iso ja kipeä ongelma, se vain usein jää piiloon. Tunnen useita naisia, jotka ovat kokeneet seksuaalista väkivaltaa. Tunnen lähes yhtä monta naista, jotka eivät koskaan ole hakeneet apua tai ilmoittaneet poliisille tapahtumista – edes vakavista sellaisista. Joskus syy on pelko, mutta liian usein hiljaisuuden syynä on häpeä. Yhä tänä päivänä moni pohtii, pukeutuiko väärin vai hymyilikö liikaa. Jotkut eivät kokemuksiensa jälkeen enää ole pystyneet parisuhteeseen, vaikka olisivat halunneet. Toisaalta, seksuaalinen väkivalta on myös yleinen parisuhdeväkivallan muoto, käy ilmi poliisihallituksen analyysistä. Jokainen kuulemani tarina aiheuttaa surua ja suuttumusta. Nämä tunteet eivät kuitenkaan edistä uhrien tilannetta. Sitä voisi edistää esimerkiksi se, että oppisimme jo lapsina kunnioittamaan toisiamme ja tunnistamaan, missä kulkevat sopivan käytöksen rajat. Ilmitulleiden raiskausrikoksien määrä on kasvanut selvästi 2010-luvulla. Edes pieni valonpilkahdus on se, että vaikka poliisin tietoon tulleiden tapausten määrä kasvaa, raiskausrikosten määrä on poliisihallituksen tietojen mukaan pysynyt melko vakaana. Yhdeksi selitykseksi tarjotaan ilmoitusalttiuden kasvua. Toivon muutoksen kertovan siitä, että asenteet muuttuvat – kankeasti mutta kuitenkin. Häpeä on yhä liian usein uhrin osa. Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.