Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Moron kolumnisti Kaisa Läärä: ”He nousevat aamuisin kahveelle ja ihmettelevät uteliaina päivän tapahtumia, mutteivät peloissaan, koska tietävät. Kaikki järjestyy, aivan kuten ennenkin.”

Muistan tarinat pihapiirin kanasta, jota jahdattiin niin, että se muni nahkamunia. Ja kukosta, jonka nimi oli hassu, kun kiekaisu oli niin omaperäinen. Muistan tarinat pitkää päivää ja kahta työtä tehneistä vanhemmista, jotka hoitivat lapsiaan siinä kaiken lomassa jotenkin. Tolkun ihmisiä näistäkin lapsista kasvoi, vaikka pedagogisista opettajien etävalvomista tehtävistä ei ollut tietoakaan. Tuolloin pihapiirin leikkeihin otettiin kaikki, myös sen kummallisen lähikodin resuisiin vaatteisiin puetut lapset. Ruuat tehtiin itse niistä aineksista, joita kaupassa sattui olemaan saatavilla. Ruokapöydän antimet jaettiin niin, että jokainen kuitenkin syödäkseen. Yksinäisten, sairaiden ja iäkkäiden voinnista huolehdittiin. Naapuria autettiin, aina kun omilta töiltä voitiin. Viime viikkoina nämä isovanhempiemme kasvutarinat ovat alkaneet tuntua kovin eläviltä. Kaupoista saa sitä, mitä on ehditty hyllyyn asti saada. Ruokapöydän aterioilla on paikalla samanaikaisesti enemmän syöjiä kuin yleensä. Puute ei vielä toimeentulossa näy. Se jyskyttää pelkona takaraivossa sanoina lomautus, konkurssi tai työttömyys. Arki sellaisena, jona me laman lapset olemme sen tunteneet, on poissa. Me säntäämme kauppaan hamstraamaan vessapaperia, soijarouhetta, säilykkeitä ja pakastevihanneksia. Meitä vanhemmat ikäpolvet eivät ole moksiskaan. He ovat eläneet poikkeusaikoina aiemminkin. On koettu poissaolevat omat vanhemmat, jotka ovat eläneet sotien jälkeiset vuodet, talouskasvu ja lama. On noustu uudelleen. He tietävät, ettei elonpolku tähän pääty vaan se jatkuu, todennäköisesti toisenlaisena, mutta jatkuu. Kuka tekee vaatteita, tumppuja tai villasukkia? Kuka leipoo leipää, kokkaa ruokaa tai vastaa kuljetuksista? Kuka huolehtii teollisuuden tuotannon jatkumisesta? Taito valmistaa hyödykkeitä on jälleen arvokas. Muistan ruttuun rypyttämäni karjalanpiirakat. Muistan solmulle kiertyneen villalangan, kun sukan kantapääksi tarkoitettua myttyä piti purkaa. Muistan saunan jälkeisen makeaa munakokkelimaitoa muistuttaneen herkun. Nyt mielessä toistuvat heidän lohduttavat sanansa: kaikki järjestyy. Heistä osa on kokemassa tämänkin kriisin. Heitä ei pelota, eivätkä he hamstraa vessapaperia. He nousevat aamuisin kahveelle ja ihmettelevät uteliaina päivän tapahtumia, mutteivät peloissaan, koska tietävät. Kaikki järjestyy, aivan kuten ennenkin. Kirjoittaja on pormestarin erityisavustaja. Se kuitenkin jyskyttää pelkona takaraivossa sanoina lomautus, konkurssi tai työttömyys.