Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Boltonin kirjan julkaisu lähestyy Yhdysvalloissa, oikeusministeriö yrittää kiireellä estää – Kirjan mukaan Trump ei tiennyt, onko Suomi osa Venäjää

Yhdysvaltain oikeusministeriö on hakenut oikeudelta kiireellistä päätöstä estää entisen kansallisen turvallisuuden neuvonantajan John Boltonin kirjan julkaisu, kertoo muun muassa Washington Post . New York Timesin mukaan mahdollisen estämismääräyksen tulisi koskea kirjan kustantajaa sekä kirjakauppoja. Tuomarin on määrä käsitellä pyyntöä perjantaina. Washington Postin haastattelemat asiantuntijat uskovat, että julkaisemisen kieltäminen tuskin tulee onnistumaan. Kirja on jo painettu, lähetetty kauppojen varastoihin ja mediat ovat saaneet arvostelukappaleet. Kirja on määrä julkaista ensi viikolla. Presidentti Donald Trumpin hallinto on jo aiemmin pyrkinyt estämään kirjan julkaisun kansallisen turvallisuuden perusteella. Kirjan kustantaja näkee presidentin hallinnon uusimman käänteen poliittisesti motivoituneena turhanpäiväisyytenä, Washington Post kertoo. –  Satoja tuhansia kopioita Boltonin kirjasta on jaettu ympäri maata ja maailmaa. Hallinnon pyytämä määräys ei saa mitään aikaiseksi, kustantaja sanoi. Bolton: Presidentillä omat poliittiset intressit mielessään Useat mediat ovat jo julkaisseet otteita Boltonin kirjasta. Kirjassa kerrotaan esimerkiksi Trumpin pohtineen, onko Suomi osa Venäjää, kirjoittaa New York Times . Lehden mukaan Bolton kirjoitti myös, että Trumpista olisi "siistiä" hyökätä Venezuelaan. Lisäksi Bolton kertoo kirjassaan, että Trump pyysi Kiinan presidentiltä Xi Jinpingiltä apua tämän vuoden presidentinvaalien voittamiseen. Boltonin mukaan Trump teki kauppaneuvotteluissa Kiinan kanssa ratkaisuja sillä perusteella, mikä auttaisi häntä tulemaan valituksi uudelleen. Hän esimerkiksi kehotti G20-kokouksessa Buenos Airesissa joulukuussa 2018 Kiinaa ostamaan amerikkalaisia maataloustuotteita, jotta saisi enemmän ääniä maatalouteen nojaavissa osavaltioissa. Boltonin mukaan Trump suostui melkein kaikkiin Xin vaatimuksiin, kunhan Kiina vain lisäisi amerikkalaisten maataloustuotteiden ostojaan. Bolton sanoo kirjassaan, että Trumpin mielessä Yhdysvaltain kansallinen etu ja hänen omat poliittiset intressinsä olivat useimmiten sama asia.