Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kansallisteatteri kompuroi transsotkussa, mutta kaikki keskustelu ei ole tyhjää somekohinaa

Moni hämmentyi Suomen kansallisteatterin äskeisestä transsotkusta. Minkälainen näyttelijä saa esittää mitäkin roolia? Mikä ongelma siinä olisi ollut, jos mies olisi esittänyt transnaista? Olisi liian yksioikoista kuitata asia pelkäksi somekohuksi. Reagointi on nostanut pintaan tärkeän keskustelun sukupuolten moninaisuudesta. Aihe ei sinänsä ole uusi, mutta sitä ei ole käsitelty taiteissa kovin paljon. ”Transihmisten esittäminen on helposti politisoituva aihe. Siksi keskustelut kärjistyvät”, totesi Taideyliopiston teatterikorkeakoulun professori Saana Lavaste Ylen haastattelussa. Someaika tuo valtarakenteet nopeasti esiin Kuten Kansallisteatterin Kaikki äidistäni -näytelmän tapauksessa, myös joidenkin muiden somekohuksi nimittämiemme ilmiöiden takana on näkymättömiä valtarakenteita, jotka sortavat heikossa asemassa olevia ihmisiä, vähemmistöjä tai etnisiä ryhmiä. Someaikana vääryyksien esiin tuominen on ehkä vähän liiankin helppoa ja reagointi toisinaan hätiköityä. Toisaalta moni asia olisi sivuutettu tai vaiettu kuoliaaksi ilman somekeskustelua. Ilman sosiaalisessa mediassa levinnyttä #metoo-liikettä emme tietäisi kulttuurialalla tapahtuvasta seksuaalisesta häirinnästä, jonka seurauksena jopa kirjallisuuden Nobel-palkintoa jakava Ruotsin Akatemia joutui sekasorron valtaan. Se, mikä joskus oli hauskaa, onkin nyt iljettävää Muistatko Herran Heinämäen intiaanipäähineet? Yleisradio poisti lastenohjelman Areena-palvelustaan pari vuotta sitten, koska alkuperäiskansaa edustavaa roolihahmoa pidettiin loukkaavana. Tapaus alkoi Twitter-keskustelusta ja liittyi tunteita nostattaneeseen kulttuurisen omimisen käsitteeseen. Myös koomikko, sittemmin kansanedustaja Pirkka Pekka Petelius pyysi anteeksi vanhoja sketsejään, joissa irvailtiin romaneille ja saamelaisille. Se, mikä oli 1980–90-luvuilla hauskaa, näytti 2010-luvulla rasistiselta. Taiteen vapaus ja vuoropuhelu kulkevat rinnakkain Esimerkkejä voisi luetella enemmänkin. Valtaväestön silmissä saattoi tuntua turhanpäiväiseltä kitinältä, kun saamelaistaiteilijat muutama vuosi sitten vaativat nykytaiteen museota Kiasmaa poistamaan näyttelystään videoteoksen, jossa feikkisaamenpukuinen nainen tanssi takapuoltaan pyörittäen. Kiasma kuittasikin keskustelun tuolloin toteamalla, ettei teos liity saamelaisiin. Taiteen tehtävänä on peilata aikaansa. Se voi myös tarjota alustan, jolla uusista ja hämmentävistä asioista keskustellaan tai vanhoja asenteita päivitetään. Olisi kuitenkin kestämätöntä, jos taiteen tai viihteen pitäisi jatkuvasti varoa loukkaamasta jotakuta. Taiteen vapaus on tärkeää, mutta niin on myös taidelaitosten vuoropuhelu yhteiskunnan ja sen eri ryhmien kanssa. ”Kyllä tämä vaatii aina tarkkuutta”, totesi Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyahokin haastattelussa. Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja.