Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tamperelaisyrittäjät kertovat: Ravintoloiden koko asettaa ne eriarvoiseen asemaan – ”Paikka- ja aikarajoitus supistaa myyntiä, mutta kulut ovat täydet”

Hallitus pääsi tiistaina sopimukseen tavasta avata ravintolat kesäkuun alusta. Ravintolat voivat olla avoinna kello 6–23 ja anniskella voi kello 9–22. Puolet normaalista asiakaspaikkamäärästä saa täyttää, mutta terasseilla tämä rajoitus ei ole voimassa. Aamulehti kysyi kolmelta paikalliselta alan toimijalta, miten hallituksen aikeet sopivat yhtiöiden ravintoloiden avaamiseen. Ravintoloitsija Sami Lappalainen Vinoteca oy:stä Tampereelta kertoo, että rajoitetut aukioloajat istuvat arkipäiviin. Yrityksen ravintoloita ovat muun muassa Gastropub Tuulensuu. Sää muuttaa tilanteen iltojen kannalta. – Jos tulee lämpimiä säitä, ihmiset tulevat sisälle vasta iltayhdeksältä. Tilanne vaatii asiakkailta aikataulumuutosta. Kulurakenne huolestuttaa Lappalaista. Hän sanoo, että paikka- ja aikarajoituksin myynti tulee olemaan 30–50 prosenttia normaalista. Kulut juoksevat täysinä. – Olemalla kiinni tekee pientä tappiota ja olemalla auki tekee mahdollisesti suurta tappiota. Se on aika hankala tilanne, hän sanoo. Lappalainen kertoo, että yhtiön ravintoloista Gastropub Tuulensuu avataan varmasti. Muiden tilannetta pohditaan ja samoin ruokalistojen ja henkilökunnan määrän sopeuttamista asiakasmäärään. ”Ainakaan emme anna periksi” Ravintola Astoria ja Finlaysonin palatsia Tampereella pyörittävä ravintoloitsija Henry Olander kertoo, että molemmat ravintolat avautuvat kesäkuun alussa. Hän ei kavahda hallituksen ilmoittamaa ravintoloiden paikkamäärien puolittamista. – Molemmissa ravintoloissamme on 300 asiakaspaikkaa. 150 asiakkaalla voi jo pyörittää liiketoimintaa, kunhan asiakkaat saadaan paikalle. Lisäksi Finlaysonin palatsin terassilla on 150 paikkaa. Puolittaminen ei koske terasseja. – Juuri asiakkaiden saaminen paikalle on nyt valtavan suuri stressi. Tulee kesä ja milloin sataa ja milloin ei sekä lähtevätkö ihmiset liikkeelle, Olander miettii. Hän sanoo, että rajoitettu aukioloaika sopii hänen ravintoloilleen. – Meillä ne sulkeutuvat normaalistikin puoliltaöin. Olander kertoo, että tunne on kuin ravintolaa avaisi ensimmäisen kerran, sillä tilaisuuksien peruminen ja siirtäminen ovat vieneet pohjaa liiketoiminnalta. – Asiakkaat ratkaisevat pelin. Ainakaan emme anna periksi. Yritetään. Yökerho suurella terassilla saattaa avautua Hallituksen puheenjohtaja Timo Laine NoHo Partners oyj:stä kertoo, että yökerhot pysyvät pääosin uusilla aikarajoituksilla kiinni. – Meillä on muutamia yökerhoja, joissa on muita isompi terassi. Sellaisten avaamista voidaan vielä miettiä. Hän muistuttaa, että yökerhoissa pöydissä istumista olisi hieman vaikea toteuttaa. Laine pitää ravintoloille annettuja aikarajoituksia odotettuina. Ne ovat linjassa esimerkiksi Norjan kanssa. Siellä ravintolat sulkeutuvat 23.30. Hän toivoo tarkennusta pöytäseurueiden kokoon ja turvaväleihin. Laine kertoo, että turvaväleistä pidetään myös terasseilla kiinni ja pystypaikkoja muutetaan osin istumapaikoiksi. Kaupungille on Tampereella esitetty kysymys, voiko osan terasseista laajentaa. – Siellä on suhtauduttu asiaan positiivisesti. Pieniin ruokaravintoloihin on mietitty kahta kattausta, jolloin paikkamäärä pysyy säädettynä.