Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Ulkoasiainvaliokunta kuulee Pekka Haavistoa Isis-lasten palauttamisesta tänään

Ulkoasiainvaliokunta kuulee tiistaina ulkoministeri Pekka Haavistoa (vihr) Isis-lasten palauttamissuunnitelmasta Suomeen. Haavisto kiisti maanantaina väitteet siitä, että hän olisi painostanut konsulipäällikkö Pasi Tuomista palauttamaan lapsia leiriltä ja syrjäyttänyt tämän tehtävästä kieltäytymisen takia. Painostusväitteestä kertoi maanantaina Ilta-Sanomat . – Ei pidä paikkaansa, Haavisto sanoi. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohta Mika Niikon (ps.) mukaan ulkoasiainvaliokuntaa ei oltu informoitu lasten palauttamisesta. Haaviston mukaan ulkoasiainvaliokunnan kanssa on käyty asiasta perusteellinen keskustelu kahdesti. Al-Holin leirillä Syyrian kurdialueella on noin kymmenen suomalaista naista ja arviolta 30 suomalaislasta. Osa lapsista on syntynyt leirillä. Naisten joukossa on kantasuomalaisia ja maahanmuuttotaustaisia. He ovat aiemmin eläneet Isis-liikkeen alueella. Yhtäkään ihmistä ei toistaiseksi ole palautettu Suomeen, mutta asiasta on keskusteltu viime keväästä lähtien. Hallitus antoi tukensa Haaviston mukaan koko hallitus on antanut tukensa lasten ja naisten palauttamissuunnitelmalle ja että myös presidentti Sauli Niinistö oli siitä tietoinen. Oikeuskansleri Tuomas Pöysti linjasi lokakuussa, että hallituksen pitää yrittää kotiuttaa al-Holin leiriltä ainakin lapset. Haaviston mukaan naisia ja lapsia voidaan hakea tapauskohtaisesti takaisin Suomeen, mutta ainoastaan lasten palauttaminen olisi mahdotonta kurdihallinnon määräysten takia. Haavisto on nimennyt virkamiehen hoitamaan pelkästään al-Holilla olevien suomalaisten asioita. Hänen nimeään ei kerrota julkisuuteen. – Hänen henkilöllisyyttään en mainitse, koska hänen toimintakykynsä on tärkeä, Haavisto perusteli maanantaina. Haavisto kielsi syrjäyttäneensä konsulipäällikkö Tuomisen ja sanoi hänen vastaavan yhä konsulipäällikön tehtävistä. Oppositiossa olevien kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah jätti maanantaina hallitukselle kirjallisen kysymyksen Haaviston toiminnasta. Essayah kysyy, määräsikö ulkoministeri virkamiestä toteuttamaan al-Holin leirillä olevien lasten kotiutuksen ja toteuttamaan operaatio virkamiehen omissa nimissä ilman hallituksen poliittista päätöstä. Toinen kysymys on, liittyykö Tuomisen syrjäyttäminen ulkoministerin epävirallisen käskyn noudattamatta jättämiseen. Oikeuskanslerinviraston mukaan Haaviston toiminnasta oli maanantai-iltapäivään mennessä tehty neljä kantelua, kertoi Yle.