Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Koulun sähköiset viestit menevät ohi osalta vanhemmista – nokialaisrehtorilla on tilanteeseen ratkaisu

Nokian Koskenmäen ja Tervasuon koulujen rehtorina työskentelevä Mari Liukonsuo puhuu sähköisen opintohallintajärjestelmä Wilman puolesta, mutta myöntää, että haasteita tietojärjestelmässä on myös opettajien ja rehtoreiden kannalta. – Minä en esimerkiksi ole saanut lukujärjestystä näkyville Wilmaan, sillä meillä on sitä varten käytössä kaksi muutakin tietojärjestelmää, jotka eivät nyt ihan keskustele keskenään ja lisäksi järjestelmien ohjeet ovat puutteellisia. Tietotukea ei tunnu saavan mistään, Liukonsuo sanoo. Hän lisää tosin, että lukujärjestyksen laittamista Wilmaan ei edellytä mikään laki. – Kyse on puhtaasti halusta palvella vanhempia. Paperisella lukujärjestyksellä puolensa Mari Liukonsuon mukaan Wilma on erityisen hyvä silloin, kun on tarve tiedottaa kaikkia koskevista yleisistä asioista, kuten tulevista retkistä tai tapahtumista. Myös lapsen koulumenestyksen seuraamiseen palvelu on hyvä. – Perinteisellä paperisella lukujärjestyksellä on se hyvä puoli, että sitä seuratessaan vanhemmat tuntuvat olevan paremmin perillä lapsen koulupäivistä. Liikuntavaatteet tulevat reppuun, kun jääkaapin ovessa näkyy tiistain kohdalla liikunta. – Wilma-viestit saattavat näissä tilanteissa mennä joiltakin vanhemmilta ohi. En tiedä, johtuuko tämä tietoteknisistä taidoista tai tämän ajan ja viestitulvan aiheuttamasta tavasta lukea ylimalkaisesti sähköisiä viestejä. Toki tämä koskee hyvin pientä osaa vanhemmista. Liukonsuon johtamilla kouluilla asia on päätetty hoitaa kouluttamalla vanhempia paremmin Wilman käyttöön. – Annamme esimerkiksi pientä ohjeistusta siihen, miten tätä järjestelmää kannattaa käyttää. Missään tapauksessa esimerkiksi emme edellytä, että kaikkiin päivän mittaan tuleviin viesteihin pitäisi reagoida siltä istumalta. Wilmasta saa kootut viestit -hälytyksen. Riittää, kun vilkaiset viestit vaikka kerran päivässä.