Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Krista Kosonen vie siskon vaaroihin – Sonja Kuittinen on ujo pikkusisko

Miami ☆☆☆ Joissakin ihmisissä on hohtoa. Tuntuu, että heidän karismansa kertoo terveiset jostain toisesta, upeammasta maailmasta. Heikäläiset kietaisevat vaikutuspiiriinsä, vaikkei järkisyitä olisikaan. Zaida Bergrothin hieno, uunituore elokuva Marian paratiisi kertoo sellaisesta. Unisaarnaaja Maria Åkerblom keräsi 1920 – 30-lukujen levottomassa Suomessa eräänlaisen perheen: lauman kannattajia, jotka olivat valmiita tekemään hänen vuokseen vaikka rikoksen. Vähän samaa maata on Bergrothin edellisen elokuvan Angela, vaikka varsinaista ihailijakuntaa onkin yhden hengen verran. Eikä tämäkään kauaa pelkkänä fanina pysy. Anna ja Angela Sonja Kuittinen esittää Annaa, joka etsii käsiinsä aikoja sitten maailmalle hävinneen sisarpuolensa Angelan. Krista Kososen esittämä showtanssija tekee tyylillään ja suuren maailman haaveillaan vaikutuksen 19-vuotiaaseen pikkukaupungin tyttöön. Angela on kuin valokuvamalli, filmitähti tai jotain. Miami odottaa – tai jokin. Mutta on Angela vaikeuksissakin. Kun Anna lähtee isosiskon mukaan tanssikiertueelle, alkavat myös Angelan velat, rikolliset tutut ja vaaralliset kuviot tulla tutuiksi. Niissä ohjaaja Bergroth ja käsikirjoittaja Jan Forsström pyörivät aika haparoivasti. Jännärijuoni ei Miamia sentään suoranaisesti kampita, mutta ilmankin todennäköisesti pärjättäisiin. Niin hyviä Krista Kosonen ja Sonja Kuittinen ovat. Kuittinen ja Kosonen Kososen taidot elokuvanäyttelijänä eivät tule yllätyksenä kenellekään, mutta yhtä kiehtovasti Kuittinen Annan kehittymistä tulkitsee. Siskot toimivat perheenä toisilleen, mutta heidän suhteensa perimmäinen arvoitus kihelmöi jännittäviin loppukäänteisiin saakka. Ensiesitys. (Suomi 2017) TV2 keskiviikko 16.10. klo 21.00