Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Ajanviete Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

”Miten salakavalasti aktiivinen elämäni on kääntynyt haahuiluksi” – Tiina Keskinen on pitkällä sairauslomalla huomannut, että arjen rutiinit rapistuvat yllättävän nopeasti

Eletään kai marraskuuta. On hirvittävän pimeää. Pakko mennä kauppaan. Sanon itselleni: musta- ja valkopippuria, hapanleipää, banaaneja. Köpötän kauppaan. Hikoiluttaa. Kyynärsauva kolahtelee lattiaan, ääni raastaa hermoja, sauva on takiainen, en pääse siitä koskaan eroon. Heitän hapanleipäpussin ostoskärryihin. Työnnän kärryjä kohti maustehyllyä, sinne on jumalaton matka, on kiusantekoa piilottaa hylly kaupan pimeimpään nurkkaan. Koira haukkuu, kun palaan kotiin, tiuskaisen sille. Pää kiinni! Nyt ei jaksa. Tekisi mieli mennä sohvalle. Pitää kuitenkin laittaa mustapippuri myllyyn ja valkopippuri sirottimeen. Päivän työ on tehtävä. Mitä siis? Pussien kyljissä lukee maustepippuri, ei mustapippuri, ja valkosipulijauhe, ei valkopippuri. Ihan sama, heitän mausteet pöydälle. Etsin katseella banaaneja. Juurihan ostin banaaneja. Pitää päästä sohvalle banaanitauolle. Banaaneja ei ole. Elämä on niin hämärää. Pitäisi kirjoittaa kolumni Aamulehteen . On pitänyt jo kauan. Kolme kuukautta sairauslomalla on tehnyt minusta velton. Ulkona on pimeää. Ja sisällä. Pakotan itseni istumaan koneelle. Pakkohan minun on jotakin tehdä. Vai onko? Olen sairas. Jalkaa särkee. Itkettää. En parane koskaan. Ulkomaailma on unohtanut minut. Ja minä sen. Mutta kyllä. Kirjoitan kolumnin Aamulehteen . Sanoja ei tule. En ole syönyt koko päivänä. Kun ei liiku, ei ole nälkä. Niin se kolumni. Kirjoitan koulusta, jossa olin töissä sata vuotta sitten. Muistelen koulua. Muisti pätkii. Vuorokausirytmi on sekaisin, valvon öisin. Haukottelen. Hapenpuutetta, pitäisi kai mennä joskus ulos. Jatkan kirjoittamista. Innostun vähän. Saan tekstin valmiiksi. Ihan kiva. Mies saa lukea sen, kun tulee töistä. Mies tuo kotiin tullessaan tuulahduksen ulkomaailmasta. Kummallista, että joku tekee töitä. Miten hän jaksaa? Hän vie koiran ulos. Jaksaa vielä senkin. Mistä tuo energia? Mies tulee sisään ja on iloinen, kun olen kirjoittanut. Hän aina lukee kolumnini ennen julkaisua, hän tykkää niistä. Mies alkaa lukea. Hän haroo hiuksia, katsoo minua hämmentyneenä: Mitä sä siis haluat tällä tekstillä sanoa? Teksti menee roskakoriin. Ymmärrän kyllä. Olen sivuraiteella. Ei minulla ole mitään sanottavaa. Tukka sojottaa sinne tänne. Puserossa, joka on ollut päälläni ehkä jo liian monta päivää, on punajuuritahra ja kahviläikkä. Miten salakavalasti työntäyteinen, aktiivinen elämäni on kääntynyt haahuiluksi. Miten nopeasti olen löystynyt. Miten huomaamatta rutiinit ovat rapistuneet. On pakko tehdä asialle jotakin: Pitää syödä. Pitää nukkua. Pitää ulkoilla. Pitää liikkua. Pitää olla tekemistä. Pimeästä pitää päästä takaisin valoon. Kirjoittaja on opettaja.