Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Putkirikkokiistan käsittely alkoi käräjäoikeudessa – taloyhtiöt vaativat Tampereen vedeltä 1,7 miljoonan korvauksia

Tampereen Haapalinnankylän putkirikkokiistan käsittely alkoi maanantaina Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Neljä tamperelaista taloyhtiötä vaatii Tampereen vedeltä yhteensä 1,7 miljoonan euron korvauksia putkiongelmien vuoksi. Taloyhtiöiden mukaan putkirikkojen syynä on laatuvirhe vedessä. Asian pääkäsittelylle on varattu tälle ja ensi viikolle yhteensä kuusi käsittelypäivää. Vielä vuonna 2017 korvausta vaativia asunto-osakeyhtiöitä oli viisi, mutta yksi yhtiöistä luopui korvausvaatimuksista. Tampereen vesi on kiistänyt korvausvaatimukset alusta lähtien, eikä kanta ole toimitusjohtaja Petri Jokelan mukaan muuttunut. – Tampereen vesi on toimittanut ja toimittaa talousvettä, joka täyttää kaikilta osin laatuvaatimukset ja laatusuositukset. Emme näe, että vedessä olisi sellaista virhettä, joka oikeuttaisi nämä korvausvaatimukset. Ongelmat alkoivat vuonna 2011 Haastehakemusten mukaan Haapalinnan kaupunginosassa on todettu poikkeuk­sellisen paljon käyttövesiputkistojen vuotoja vuosina 2002–2006 rakennetuissa rakennuk­sissa. Vuotoja on todettu lämpimän veden ja lämpimän kiertove­den putkissa. Ongelmat ovat alkaneet taloyhtiöstä riippuen vuonna 2011 tai 2012. Taloyhtiöiden putkistoja jouduttiin ensin korjaamaan vuotokohdista. Lopulta lämminvesiputkistot jouduttiin rakentamaan uudelleen kaikissa neljässä taloyhtiössä. Putkistovuotoja on esiintynyt haastehakemusten mukaan Haapalinnan alueen kerrostaloissa 2000-luvulla, ja ne ovat lisääntyneet 2010-luvulla. Vuotoja on havaittu suppealla alueella rakennuksissa, jotka ovat olleet käytössä noin 6–10 vuotta ennen todettujen putkistovuotojen alkamista. Tutkimuksissa kupariputki syöpyi Taloyhtiöt tilasivat yhdessä vesitutkimukset VTT Expert Services oy:ltä, jonka raportit valmistuivat joulukuussa 2015 ja elokuussa 2016. Tutkimus antoi viitteitä siitä, että vesi sisältää kuparin syöpymistä kiihdyttäviä tekijöitä. VTT:n testissä putken sisäpinta syöpyi puolen vuoden testauksen jälkeen lämminvesiputkessa, jossa käytettiin Haapalinnan vettä. Vertailukohtana olleen Otaniemen vedellä syöpymistä ei havaittu. Testitulokset eivät kuitenkaan vaikuttaneet Tampereen veden kantaan veden laadusta. – Meidän näkemyksemme mukaan kantajat eivät ole osoittaneet, mikä siinä vedessä on viallista. Raporteissa ei todettu, että Tampereen vedessä olisi vikaa, toimitusjohtaja Jokela sanoo. Kuparin käyttöiän pitäisi olla moninkertainen Taloyhtiöt perustelevat vaatimuksiaan sillä, että kupariputkiston käyttöiän pitäisi olla moninkertainen verrattuna siihen ai­kaan, jonka kuluessa putkistovuodot alkoivat Haapalinnan alueella. Taloyhtiöt ryhtyivät yhteisiin toimenpiteisiin siitä syystä, että poikkeavat putkistovuodot esiintyivät rakennuksissa, jotka olivat paitsi lähellä toisiaan, myös lähellä Hyhkyn vedenotta­moa. Ensimmäisenä pääkäsittelypäivänä Tampereen veden tuotantojohtaja Riitta Kettunen oli kertomassa Hyhkyn vedenkäsittelyprosessista ja veden laadun seurannasta. Oikeuskäsittelyssä kuullaan vielä tällä ja ensi viikolla monia asiantuntijoita. – Olemme hankkineet aika laajalla skaalalla niin lainsäädännöllistä kuin veden syövyttävyyteen liittyvää asiantuntemusta kertomaan asiasta, Kettunen kertoo. Asunto-osakeyhtiöt vaativat Tampereen vedeltä yhteensä noin 1,7 miljoonan euron korvauksia. Asunto oy Hakkarin poppelipiha Tampere vaatii, että Tampereen vesi velvoitetaan maksamaan sille vahingonkorvauksena 481 673 euroa, Asunto oy Tampereen saarnipihan vaatimus on 240 742 euroa, Asunto oy Tampereen kyläritvan 475 027 euroa ja Asunto oy Hakkarin tammipihan 504 697 euroa. Asunto oy Hakkarin lehmuspiha Tampere on luopunut korvausvaatimuksista.