Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Valtio istuu valtavan osakepotin päällä – katso, paljonko rahasta riittäisi jokaiselle suomalaiselle

Valtiolla on krooninen rahapula. Uusi hallitus aikoo myydä valtion omistamia osakkeita arviolta kahden, kolmen miljardin euron edestä menojemme tilkkeeksi. Valtiolla on huikea yritysvarallisuus. Viime vuoden lopussa yrityksissä oli kiinni jopa noin 34 miljardia euroa. Tästä noin yli 23 miljardia on pörssiosakkeissa. Jos tuon kaiken jakaisi kansalaisille, voisi jokaisen tilille kilahtaa vajaat 6 200 euroa. Siis kaikille eli nelihenkisessä perheessä summa olisi yli 24 000 euroa. Valtion yritysomistuksen historia juontuu köyhän maan pääomapulasta. Valtio perusti suurteollisuutta, kun muilla ei ollut rahaa. Valtio-omistus on kasvanut ikään kuin varkain ja monia liikkeitä on perusteltu erilaisin strategisin syin muun muassa huoltovarmuuteen ynnä muihin syihin vedoten. Valtio omistaa osuuksia muun muassa Fortumista, Nesteeseen, Sammosta Metsoon tai vaikkapa Outokummusta Suomen siemenperunakeskukseen, Veikkaukseen ja Alkoon. Strategiset syyt ovat huvenneet ja tärkeitäkin yhtiöitä voitaisiin pitää silmällä paljon nykyistä pienemmin omistuksin, näin myös Fortumin osalta. Ja tuskinpa valtion tarvitsee omistaa myöskään Suomen siemenperunakeskusta nälänhädän pelossa. Nykyvaltuuksin hallitus voisi myydä yli 10 miljardin euron potin, ja rohkeimpien arvioiden mukaan yritysomaisuudesta voisi huoletta myydä jopa yli 20 miljardia euroa. On perusteltua kysyä, miksi valtion pitäisi touhuta yrityselämässä kuin poikkeustapauksissa? Kuuluuko veronmaksajien ottaa riskiä yritystoiminnasta? Yleinen käsitys on, että yksityiset yritykset ovat innovatiivisempia ja tehokkaampia kuin valtion yritykset. Valtio-omisteisuus tuo mukana kankeutta ja poliittista kähmintää, joka ajaa usein kyllä ketterästi liiketaloudellisten perusteiden yli. Valtion omistamien osakkeiden myynti ei ole yksiselitteinen asia. Vuosittaiset osinkotulot nousevat yli miljardiin euroon. Jos omaisuus laitetaan juokseviin menoihin, on vaikutus sama kuin polttelisi oman talon nurkkalautoja. Vähän aikaa on lämmintä, mutta pian voi olla entistä kylmempää. Jos osakkeiden myynnillä voitaisiin polkaista liikkeelle sellaisia prosesseja, jotka poikivat nykyistä laajemmin yksityistä yritystoimintaa, voisi nurkkalautoihin löytyä jo kohta uutta maaliakin. Valtio voisi saada lisätuloja muun muassa yritysten maksamien pääomaverojen kautta. Kun yritysten pääomaveroa takavuosina laskettiin, verotulojen arvioitiin vähenevän. Veroale poiki lisää yrittäjyyttä ja verotulot nousivat. Valtio-omistajuutta on perusteltu myös kotimaisella omistuksella. Asiaa voisi korjata kannustamalla suomalaisia osakesijoittamiseen. Talletustileillä makaa noin 90 miljardia euroa, mikä vastaa vajaata kolmasosaa koko Helsingin pörssin arvosta. Sillä turvaisi monen yrityksen kotipesän. Kirjoittaja on Aamulehden toimituspäällikkö.