Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Olen paikannut koronan aiheuttamaa jutusteluvajetta kaupan kassajonossa – onneksi on parempikin keino

Hei rakkaat työkaverit! Minulla on teitä ikävä. Minulla on ikävä höpöttelyä lounaalla, pikaista kuulumisten vaihtamista takkinaulakoilla, toisen uusien kenkien huomioimista, yhdessä nauramista ja kaikkea muuta sellaista kommunikointia, joka saattaa normiarjessa tuntua jonninjoutavalta. Jutustelu on yhteisöjä koossa pitävää liimaa ja tärkeää myös yksilöiden hyvinvoinnille. Jaan korona-arjen perheen kanssa, johon kuuluu muitakin höpöttelijöitä. Olen siis onnekas, koska en ole yksin tai vailla juttuseuraa. On myös heitä, joilla ei ole seurana ketään. Silti kaipaan arkeeni muitakin ihmisiä, uusia näkökulmia, toisenlaisia kokemuksia. Korona repäisi meidät irti yhteisöistämme: töistä, harrastuksista, koulusta, ystävistä, sukulaisista. Sivutuotteena korona onnistui yllyttämään ainakin osan suomalaisista keskustelemaan vieraiden ihmisten kanssa. Eräs ystäväni huomasi höpöttelevänsä antaumuksella marketin kalatiskillä asioidessaan. Itse käynnistelin keskustelua innostuneena kassajonossa, turvavälin päässä tietenkin. Jotenkin jutusteluvaje on paikattava. Etätöissä olen päivittäin puhe- ja videoyhteydessä työkavereideni kanssa. Töissä etäyhteyksien huono ja samaan aikaan hyvä puoli on se, että tulee helposti keskityttyä asiaan. Hengähdystaukoja ei pidä, jos niitä ei kalenteroi. Työpaikoilla on yritetty järjestää etäkahveja ja muita epävirallisia videokokoontumisia. Olemme tuoneet palavereihin näytille lemmikkejämme ja lapsiamme. Tunnemme toistemme työhuoneen tapetit ja keittiön kaapit. Näemme toisemme vähemmän sliipattuina, lähempänä kotiminäämme. Hetken etäisyys saattaa liimata meitä ja muita yhteisöjä toisiimme aiempaa tiiviimmin. Korona-arki on myös lisännyt höpöttely-yhteyksiäni heihin, joiden kanssa naamakkain näkeminen on harvinaista herkkua. Istuin videoyhteyden avulla iltaa kolmelle eri mantereelle päätyneiden opiskelukavereideni kanssa. Eri puolille Suomea hajonnut brunssikerho koki eräänä sunnuntaina uudelleensyntymän. Lapsuudenkavereiden kanssa järjestimme virtuaaliterassi-illan. Kalenterisulkeisia vaativien harvinaisten tapaamisten rinnalle pitää ottaa koronan jälkeenkin lyhyen varoitusajan ryhmävideopuhelusessioita. Mitä siis teen, kun elämä joskus palaa raiteilleen? Jutustelen entistäkin innokkaammin töissä ja vapaalla.