Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Linnan juhlat Näköislehti Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Moro Mielipiteet Tähtijutut

Norjan hiihtotähti jättäytyy mystisen syyn takia sivuun Rukalta, liitto pakotti – ”On parempi, että pysyn poissa”

Yksi naishiihdon kirkkaimmista tähdistä, Tour de Skin ja maailmancupin kokonaiskilpailun viime kaudella voittanut Norjan Ingvild Flugstad Östberg joutuu jättämään Rukan maailmancup-viikonlopun väliin. Syyksi kerrotaan jonkinlaiset terveysongelmat. – Olen sellaisessa tilanteessa, etten pysty hiihtämään. Se on valitettavaa ja tylsää. Syy on terveydellinen. Kaikkien minulle tehtyjen testien tulokset eivät ole toivotun kaltaisia, Östberg totesi torstaina Beitostölenissä norjalaisen VG:n mukaan. Päätöksen kisojen väliin jättämisestä teki Norjan hiihtoliitto. – On parempi, että pysyn toistaiseksi poissa kilpailuista. Olen harjoitellut todella hyvin ja ollut tyytyväinen siihen. Olen ollut terve ja hyvässä kunnossa sekä selvinnyt ilman loukkaantumisia. Olisin halunnut olla lähtöviivalla. Östberg ei suostunut täsmentämään, mistä asiassa on kyse. Omien sanojensa mukaan hän ei ole huolehtinut itsestään riittävän hyvin. – Halusin olla niin avoin ja rehellinen kuin mahdollista menemättä yksityiskohtiin. Toivottavasti voitte kunnioittaa sitä. Halusin olla tietoinen roolistani mahdollisena esikuvana. – En kutsuisi tätä ongelmaksi vaan haasteeksi. Olen tehnyt töitä tämän asian parissa jo pitkään, mutta en halua mennä siihen sen tarkemmin. Maajoukkuelääkäri vahvisti kysyttäessä, että poisjäänti ei liity minkäänlaiseen syömishäiriöön. Maailmancupin kokonaisvoittonsa lisäksi Östberg, 29, on maailmanmestari (pariviesti) ja kaksinkertainen olympiavoittaja (pariviesti ja viesti). Seefeldissä viime talvena käydyissä MM-kisoissa Östberg voitti kaikkiaan viisi mitalia. Östbergin lisäksi myös Ruotsin Ebba Andersson joutuu jättämään Rukan-matkan väliin. Anderssonin kerrottiin tiistaina loukanneen polvensa viime viikon maajoukkueleirillä. Vasta 22-vuotias urheilija sijoittui sijoittui maailmancupin kokonaispisteissä viime kaudella seitsemänneksi, ja hän oli voittamassa Ruotsille viestikultaa Seefeldin MM-kisoissa. Pohjoismaisten hiihtolajien maailmancupien avaustapahtuma järjestetään Rukalla reilun viikon kuluttua viikonloppuna.