Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Tampereen Pyrinnöstä merkittäväksi urheiluvaikuttajaksi ponnistanut Kalevi Tuominen palkittiin kansainvälisellä elämäntyöpalkinnolla

Euroopan Olympiakomiteoiden yhdistys on myöntänyt Laurel Award -elämäntyöpalkinnon Suomen Olympiakomitean pitkäaikaiselle valmennuspäällikölle Kalevi ”Kallu” Tuomiselle . Elämäntyöpalkinto on myönnetty vuodesta 2007 alkaen tunnustuksena merkittävästä elämäntyöstä urheilun edistämisessä. Tuominen on toinen palkinnon saanut suomalainen. Vuonna 2008 palkinnon sai Tapani Ilkka . Tuominen on syntynyt Vesilahdella vuonna 1927. Hän on tehnyt pitkän uran urheiluvaikuttajana erityisesti koripallon ja olympiaurheilun parissa. Pitkä ura urheilun parissa Tuominen pelasi koripalloa SM-sarjassa kasvattajaseuransa Tampereen Pyrinnön riveissä kausilla 1951–1962. Hän pelasi Suomen maajoukkueessa 11 kertaa. Hän on urheilu-urallaan pelannut SM-sarjaotteluita myös käsipallossa ja jalkapallossa. Tuominen aloitti valmennuksen seura- ja maajoukkuetasolla jo pelivuosiensa aikana. Vuosina 1955–1969 Tuominen oli koripallomaajoukkueen päävalmentaja. Hän johti Suomen peliä muun muassa Tokion olympialaisissa vuonna 1964 ja EM-kotikisoissa Helsingissä vuonna 1967. Vuosina 1969-1992 Tuominen toimi Suomen Olympiakomitean valmennuspäällikkönä, ja johdatti Suomen olympiajoukkuetta kuusissa kesä- ja talviolympialaisissa. Tuominen on aiemmin saanut Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansioristin. Hänet on nimetty Suomen koripallon kunniagalleriaan. Hänet on palkittu myös Suomen Urheilugaalassa elämäntyöpalkinnolla.