Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Tunnin juna tarvitsee selkeän tavoiteaikataulun

Syksy on alkanut ja työmatkalaiset ovat jälleen täyttäneet Tampereen ja Helsingin väliset junat. Moni pendelöijä käyttää junassa viikoittain tuntikausia. Vaikka junamatkaa voikin hyödyntää esimerkiksi etätyöskentelyyn, on kulkemisen nopeuttamiselle valtava tarve. Ajan voisi käyttää muualla paljon paremmin, vaikka sitten työtehtävissä tai vapaalla esimerkiksi perheen parissa. Syyskuussa ilmoitettiin, että valtio käynnistää neuvottelut sekä Tampereen ja Helsingin välisen Suomi-radan että Turun tunnin junan edistämiseksi. Tarkalleen ottaen päätettiin, että liikenne- ja viestintäministeriö käynnistää neuvottelut Turun tunnin juna -hankeyhtiön sekä Suomi-rata-hankeyhtiön perustamiseksi. Vähitellen on aika aloittaa kyseisiä neuvotteluita. Tällä hetkellä kartoitetaanmahdollisia osallistujia neuvotteluryhmiin. Ministeriö aikoo nyt perustaa omat neuvotteluryhmänsä Suomi-radalle ja Turun tunnin junalle. Useita eri tahoja, esimerkiksi Tamperetta ja muita kaupunkeja, on pyydetty nimeämään omat edustajansa tämän viikon torstaihin mennessä. Varsinaiset neuvottelut on liikenne- ja viestintäministeriön mukaan määrä käynnistää lokakuun aikana. Neuvotteluissa on tarkoitus muun muassa käydä läpi suunnittelun lähtökohtia kuten ratahankkeiden eri linjausvaihtoehtoja ja tavoiteltavaa palvelutasoa. Tarkoitus on myös selvittää eri tahojen valmiutta rahoittaa hanketta. Neuvotteluihin osallistuminen ei kuitenkaan vielä vaadi eri osapuolilta vielä minkäänlaista sitoutumista nopeiden raideyhteyksien rahoittamiseen. Huolestuttavaa on se , että neuvotteluryhmien työlle ei olla ainakaan toistaiseksi asettamassa tarkkaa tavoiteaikataulua. Ainoa tavoite on, että neuvottelut hankeyhtiön perustamisesta saataisiin valmiiksi vielä tänä vuonna. Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan määräaikaa neuvotteluryhmien työlle ei voida asettaa asian luonteen vuoksi. Se herättää ihmetystä. Yleensä kaikki tärkeät projektit tarvitsevat aikataulun ja selkeät askelmerkit. Jos ne puuttuvat, on olemassa suuri vaara, että muut asiat ajavat ohi, koska ne ovat syystä tai toisesta kiireellisempiä hoidettavaksi. Nopeat junayhteydet ovat tärkeitä sujuvan liikkumisen kannalta ja Suomi-rata hyödyttäisi nimensä mukaisesti isoa osaa Suomea. Olisi siis enemmän kuin suotavaa, että hankkeelle luotaisiin kunnianhimoinen aikataulu jo näin hankkeen alkuvaiheessa.