Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Käsisirkkeli on aidosti romanttinen äitienpäivälahja – Lopputuloksena on parasta mitä aviopari voi keskenään tehdä

Lotat saavat tänään ansaitsemaansa huomiota. Suomi juhlii liputtamalla ja kakkukahvein heidän nimipäiväänsä. Hieno nimi on annettu Suomessa kaikkiaan 11 517 lapselle. Lotta pohjautuu italialais-ranskalaisesta Charlotasta, jonka puolestaan väitetään olevan feminiininen muoto nimistä Carlo ja Charles. Lottien päivänä juhlii Suomessa myös lähes 1,6 miljoonaa äitiä, joilla on biologisia tai ottolapsia. Kaksi kolmesta 15–83-vuotiaasta naisesta on synnyttänyt lapsen tai useamman. Tilastokeskus tietää, että ensisynnyttäjän ikä on keskimäärin reilu 29 vuotta. Yleisimmin äiti oli 30−34-vuotias lapsen syntyessä. Suomalaisäidillä on keskimäärin 2,25 lasta. Yksi luku on sadassa vuodessa säilynyt lähes ennallaan. Yli 50-vuotiaita synnyttäjiä oli 13 vuonna 1917, vuosisata myöhemmin 11. Nostan hattua. Elämässä on joskus kummallisia koukeroita. Sain vielä kolmekymppisenä neljä veli- ja sisarpuolta, joista vanhinkin oli nuorempi kuin omista lapsistani nuorin. Pysyittekö kärryillä? No, isukki teki pirttiviljelijänä pitkän uran. Voi olla hänen perujaan, tämä käytännöllisyys, mutta äitienpäivälahjan valinta ei tuota tuskaa. Tänään vaimo sai lahjaksi käsisirkkelin, mikä on romanttisempaa kuin äkkiä kuulostaisi. Tein sirkkelillä keittiön kaappiin lisähyllyjä, mikä käynnistää monimutkaisen hyvien tekojen ja vastapalvelusten ketjun, jonka lopputuloksena on no, tiedättehän, parasta mitä aviopari voi keskenään tehdä: nauttia itse tehtyjä lihapullia. Kiitän olemalla katsomatta tv:stä perinteisiä äitienpäiväohjelmia eli formulaa, rallia, jääkiekkoa, käsipalloa tai nyrkkeilyä. Hieno päivä oli edellinenkin sunnuntai, jolloin lähipiirin tuoreimman äidin ensimmäinen lapsi kastettiin. Juhlasta teki elämää suuremman sen seremoniamestari, tämä Henttinen Vesilahdelta. En muista, että olisin aiemmin tavannut yhtä valloittavaa ja vakuuttavaa hengenmiestä. Tiedättehän aidosti hyväntahtoisen ihmisen: saa levolliseksi pelkästään olemalla läsnä ja kuuntelemalla. Pappi, joka on paikalla 2,5 tuntia, on uskottava varoittaessaan liiasta kiireestä. Epäilemättä tämä paimen edistää samalla tehokkaasti myös Jumalansa asiaa – mutta ennen kaikkea toisen ihmisen kunnioittamista ja suvaitsevaisuutta. Yhdenlainen käsisirkkeli siis.