Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Legendaarisella Kuljun Kartanolla tyly lappu ovessa – toimitusjohtaja: ”Olemme olleet löyhässä hirressä jo pitkän aikaa”

Lempäälässä toimivan Kuljun Kartano -tavaratalon omistava Monetanet oy on asetettu konkurssiin. Helsingin käräjäoikeus antoi asiasta päätöksensä maanantaina. Monetanet oy:ta hakivat konkurssiin Verohallinto ja tamperelainen tukkuliike Tammer Brands oy. Oikeuden asiakirjojen mukaan hakijoilla oli Monetanilta saatavia yhteensä yli 203 000 euroa. Oikeus katsoi Monetanitin olevan maksukyvytön. Velkojien maksukehotuksista huolimatta yhtiö ei ollut maksanut velkojaan ja erääntyneitä saataviaan. Monetanetin toimitusjohtaja Arto Kuparinen kertoo osanneensa odottaa oikeuden päätöstä. Yhtiö hakeutui yrityssaneeraukseen viime syksynä. – Olemme olleet löyhässä hirressä jo pitkän aikaa. Nyt olemme vain henkilökunnan kanssa katsoneet, kuinka saamme asioita järjestymään, Kuparinen kertoo. Ensimmäisenä asiasta kertoi Lempäälä-Vesilahden Sanomat . Taustalla raskas kulurakenne Verohallinto jätti Monetanetia koskevan konkurssihakemuksen Helsingin käräjäoikeudelle viime marraskuussa, Tammer Brands jo elokuussa. Tammer Brandsin hakemuksen mukaan Monetanet on jättänyt maksamatta siltä hankkimiaan tuotteita. Lokakuusta 2018 toukokuuhun 2019 mennessä saatavia oli kertynyt yhteensä 85 999 euroa. Verohallinnon jättämästä konkurssihakemuksesta selviää, että Monetanetilta on jäänyt rästiin useita sille kuuluvia maksuja. Heinä–marraskuussa 2019 yhtiöltä jäi maksamatta ennakkoveroja, työnantajan sairasvakuutusmaksuja ja ennakkopidätyksiä sekä arvonlisäveroa viivästysseuraamuksineen noin 117 600 euroa. Vielä lokakuussa Kuparinen kertoi Aamulehdelle uskovansa, että tavaratalon tilanne saadaan korjattua. Lopulta yhtiön kohtaloksi koitui Kuparisen mukaan liian raskas kulurakenne. – Tilat ovat liian isot. Sen myötä myös vuokra on liian korkea ja henkilöstökulut valtavat. Kulujen karsimiseksi tavaratalon liiketilaa on pienennetty, ulkopuolisten työntekijöiden määrää vähennetty ja aukioloaikoja supistettu. Kuljun Kartano on ollut avoinna tiistaista lauantaihin kello 11–18. – Kauppojen nykyiset aukioloajat ovat menneet aivan älyttömiksi, Kuparinen kertoo. – Saimme henkilöstökulut kuriin, mutta se ei ehtinyt nyt näkyä, kun Verohallinto alkoi hankalaksi. Sen on tämmöistä. Viime vuonna Monetanetin liikevaihto oli 1,7 miljoonaa euroa ja tulos 386 000 euroa miinuksella. Edessä konkurssimyynti Kuljun Kartanon tavaratalo on ollut vaikeuksissa aiemminkin. Joulukuussa 2017 tavaratalon silloinen omistaja, Löytötavaratalo oy, kertoi aloittavansa yhteistoimintaneuvottelut . Tammikuussa 2018 yhtiö kertoi lopettavansa tavaratalon liiketoiminnan . Perinteiselle tavaratalolle löytyi kuitenkin uusi omistaja, kun Monetanet oy osti Kuljun Kartanon myymäläliiketoiminnan maaliskuussa 2018. – Koko ala on tänä aikana muuttunut valtavasti. On tullut isoja kauppakeskuksia. Yhä useampi tilaa tuotteita halvalla Kiinasta, Kuparinen kertoo. Seuraavaksi tavaratalolla on Kuparisen mukaan edessään konkurssimyynti. Vielä tiistaina tavaratalo on ollut poikkeuksellisesti suljettuna. Konkurssimyynnin Kuparinen arvioi alkavan tämän viikon aikana.