Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Eläköön Eteläpuisto ry kysyy, näinkö Tampereen kaupunki haluaa lupauksista huolimatta säilyttää vapaat kädet Eteläpuiston tehorakentamiseen

Tampereen kaupunginhallituksen asia listalla maanantaina 11.5.2020 on kansallisen kaupunkipuiston rajausehdotus. Ehdotus oli nähtävillä syyskuussa 2019. Eniten palautetta ja muutosehdotuksia tuli Eteläpuistosta, joka ei sisältynyt kaupunkipuistorajaukseen. Historiallisesti ja maisemallisesti arvokkaimmasta ylätasanteesta vain kapea riekale sekä ranta alue oli osoitettu oudolla muutosalue merkinnällä, jota lakikaan ei tunne. Kaupunki on myöntänyt, että rajausehdotus perustuu puiston tehorakentamiseen tähdänneeseen asemakaavaehdotukseen, joka hylättiin pormestariohjelmassa 2017. Hankeen ohjausryhmä käsitteli rajausta 6.2.2020. Kokouksen muistio on perusteetta ja lainvastaisesti salattu. Epäiltävissä oli, ettei asiasta haluta sallia julkista keskustelua ennen päätöksentekoa. Kun maanantain kokouksen esityslista tulee julkiseksi torstaina iltapäivällä, vakavalle ja perustellulle kansalaiskeskustelulle ei jää sijaa. Näinhän nyt on juuri käymässä. Esityslistalla ei lainkaan käsitellä Eteläpuistoa koskevia mielipiteitä ja muutosehdotuksia perusteluineen. Esityslistan liitteestä, joka koskee saatua palautetta, Eteläpuisto puuttuu kokonaan. Eniten palautetta saanut kohde on siis sivuutettu tyystin! Esityslistalla jää kertomatta myös, että sekä ely-keskus että maakuntamuseo ovat katsoneet, että Eteläpuisto tulisi säilyttää puistona. Kaupunginhallituksessa oli 6.4.2020 esillä Eläköön Eteläpuisto ry:n kansalaisadressiin perustuva kuntalaisaloite. Aloite jäi kuitenkin käsittelemättä muun muassa siltä osin, kun vaadittiin Eteläpuiston liittämistä kokonaisuudessaan kansalliseen kaupunkipuistoon. Tämä vaatimus perusteluineen salattiin läpinäkyvällä hallinnollisella kikkailulla kaupunginhallitukselta. Kaupunginhallitukselta on tietoisesti ja tarkoituksella salattu lukuisia ratkaisun kannalta olennaisia seikkoja. Voidaan syystä kysyä, hyväksyvätkö päättäjät näin ilmeisen vilpillisen, tarkoitushakuisen ja hyvää hallintotapaa väheksyvän menettelyn? Näinkö kaupunki haluaa lupauksista huolimatta säilyttää vapaat kädet Eteläpuiston tehorakentamiseen tulevaisuudessa? Kirjoittajat ovat Eläköön Eteläpuisto ry;n puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Korjaus klo 12.04: Otsikosta poistettu kysymysmerkki, koska kysymysmerkki ei kuulu epäsuoraan kysymyslauseeseen.