Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Sää jakaa Suomea: Pirkanmaalla palataan plussan puolelle, pohjoisessa on täysi talvi

Epävakainen keli jatkuu viikonlopun yli ensi viikkoon, lämpötilat etelässä lauhtuvat. Tänään sää on aluksi pilvinen koko maassa. Pilviverho kuitenkin repeilee päivän mittaan Lapissa. Etelä- ja Länsi-Suomessa sen sijaan on lumi- ja räntäkuuroja, jotka suuntaavat päivän mittaan kohti koillista, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Oskari Rockas kertoo. – Etelä- ja Lounais-Suomessa lämpötila nousee tänään päivällä muutaman asteen plussan puolelle, ja sateet tulevat lähinnä vetenä. Muualla Suomessa on sen sijaan pakkasta, Lapissa noin 10–15 astetta. Iltaa kohden runsaimpia sateita tulee maan länsiosissa ja muutenkin yöllä satelee runsaimmin. – Viikonloppuna lauantain ja sunnuntain aikana etelärannikolla sää lauhtuu ja on epävakaista matalapaineiden jyllätessä. Muutenkin sadetta tulee kaikissa olomuodoissa, ja esimerkiksi Keski-Suomeen on annettu erittäin huonon ajokelin varoitus, johon liittyy muun muassa jäätävää vesisadetta sekä lunta ja räntää. Ensi viikolla Pirkanmaalla epävakainen sää näyttää jatkuvan ja sadealueita liikkuu Suomen yli tiuhaan. Samalla sää lämpenee ja päivisin liikutaan jo noin +4 asteen lukemissa. Sen sijaan Lapissa on täysi talvi ja lämpöerot etelään nähden voivat olla jopa 20–25 astetta. Uusimman 10 päivän päähän ulottuvan ennusteen mukaan pakkaspäiviä ei ole Pirkanmaalla näköpiirissä tämän päivän jälkeen.