Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Helmi Peltosen kesätyöt peruttiin koronan takia – kesätöiden määrä on pudonnut dramaattisesti, mutta näistä paikoista töitä voi vielä saada

Aamulehti Tamperelainen Helmi Peltonen on ollut samassa yrityksessä lähikunnassa töissä jo kolme kesää. – Jo monta viikkoa sitten minulle tuli sähköpostia, että koronavirustilanteen takia ei voidakaan enää tarjota kesätyötä, Peltonen kertoo. Hänellä oli kesätyöstä suullinen sopimus. Kesätyöstä oli sovittu kuukaudeksi, mutta ainakin aiempina kesinä sopimusta jatkettiin vielä senkin jälkeen. Mitä nyt? – Olen hakenut töitä Prismasta ja mansikanpoimintatöitä maatilalle.fi-sivustolta, muttei ole tullut työtarjouksia. Maatiloja ei ollut hirveästi tässä lähellä. –  On vähän outoa olla ilman kesätöitä, ellei mitään tule. Ehkä keskityn sitten syksyn kirjoituksiin, sanoo Peltonen, joka aloittaa lukion kolmannen luokan syksyllä Tampereen lyseon lukiossa Eurooppa-linjalla. Olisitko valmis muuttamaan kesätyön takia? – Olisin, mutta se vaatisi asunnon. Mihin se vaikuttaa, jos kesätyötä ei tule? – Jos palkkaa ei nyt tulekaan, matkustamiseen ei jää niin paljon rahaa. Lisää paikkoja voi tulla Elinkeinoelämän keskusliiton osaamisesta ja digitalisaatiosta vastaava johtaja Taina Susiluoto arvelee, että Suomessa on normaalisti noin 200 000 kesätyöpaikkaa. EK:n jäsenyritysten osuus näistä on 130 000. Luvut sisältävät myös opiskelijoiden harjoittelupaikat. Kunnissa kesätyöpaikkoja on yleensä ollut noin 45 000, valtiolla joitakin tuhansia ja metsäalalla noin 5 000. Susiluoto arvelee, että nyt Suomessa on useita kymmeniä tuhansia kesätyöpaikkoja vähemmän kuin yleensä. – Kesätöiden määrä on romahtanut dramaattisesti, mutta onneksi kaikki työ ei ole loppunut. Jos yhteiskuntaa pystytään avaamaan turvallisesti, jo alkavaksi kesäksi on mahdollista saada lisää kesätyöpaikkoja. – Osa yrityksistä on perunut kesätyöpaikkansa, koska vakituisetkin työntekijät ovat lomautettuina tai yt-prosessissa. Moni yritys pohtii vielä, voiko kesätyöntekijöitä ottaa. Paljon riippuu siitä, miten tautitilanne Suomessa kehittyy, Susiluoto sanoo. Kausitöitä kannattaa hakea Koska hallitus suosittelee edelleen etätöitä, yritysten pitäisi löytää tehtäviä, joita voi antaa opiskelijalle tai harjoittelijalle etänä tehtäväksi, Susiluoto sanoo. Hänen mukaansa olisi tärkeää, että kesätöitä löytyisi, sillä ne tarjoavat nuorille työelämätaitoja. – Jos poikkeustilanne jatkuu pitkään, pitäisi miettiä, miten kesätyöntekijät saadaan integroitua etätyöelämään. Esimerkiksi meillä on ollut työntekijöiden kanssa etäkahvihetkiä. Jos poikkeustilanne kestää vain kesän, harjoittelupaikkojen kannalta tilanne ei ole dramaattinen, sillä harjoittelupaikkoja voidaan järjestää syksylläkin. Jos kesätyöt ovat menneet nyt nuorelta sivu suun, mitä tehdä? – Maatila- ja puutarhatöissä on huutava pula kausityöntekijöistä. Tarjolla on esimerkiksi istutusta, pakkausta, marjojen poimintaa ja sadonkorjuutyötä. Tämä on uusi tilanne nuorille, jotka eivät ole ennen ajatelleet tällaisia kausitöitä. Tilanne on uusi myös työnantajille, sillä usein samat työntekijät ovat tulleet seuraavanakin vuonna. Maatilat ja puutarhat ovat yleensä työllistäneet noin 16 000 kausityöntekijää. Näistä noin puolet työpaikkaa vaatii ammattitaitoa eli esimerkiksi kykyä käyttää ajoneuvoja. Kesätyöt saattavat nyt olla kilpailtuja siksi, koska lomautetut voivat hakea samoja töitä kuin nuoret. Ellei kesätöitä irtoa, Susiluodon mukaan nyt olisi hyvä aika edistää suunnitelmia lähteä yrittäjäksi. Kesätöitä on, mutta niiden hakeminen voi vaatia paljon. Tärkeintä, ettei lakkaa hakemasta ja yrittämästä. Olemme poikkeusoloissa ja täältä tullaan vielä ulos. Ei pidä ajatella, että olisi dramaattista, jos yhtenä kesänä ei löydy töitä. Taina Susiluoto Vakituiselle väellekään ei riitä töitä Duunitori Oy:llä oli huhtikuussa siivoojien kesätyöilmoituksia 85 prosenttia vähemmän kuin yleensä huhtikuussa. Tarjoilijoiden kesätyöilmoitusten määrä oli laskenut 93 prosenttia ja myyjien kesätyöilmoitusten määrä 75 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Moni ravintola-alalta tai kaupan alalta kesätöitä saanut on jäänyt vaille töitä, sillä työ- ja elinkeinotoimistojen tilastojen mukaan maaliskuun lopussa oli lomautettuna yli 14 000 ravintola-alalla työskentelevää. Vuonna 2019 samaan aikaan lomautettuja oli 215. Myyjiä oli lomautettuna maaliskuun lopussa yli 4 000. Vuonna 2019 samaan aikaan lomautettuja oli 169. –  Myös omasta luottamusmieskyselystämme ilmenee, että yrityksissä yritetään löytää talon vakituiselle väelle töitä, jolloin kesätuuraajia ei voida ottaa, sanoo Palvelualojen ammattiliiton Pamin Pirkanmaan aluepäällikkö Elisa Penders . Kesätyöntekijäkin voidaan lomauttaa Kesätyöntekijöihin pätevät samat lait ja työehtosopimukset kuin muihinkin määräaikaisiin työntekijöihin. – Mikäli työntekijä ja työnantaja ovat tehneet työsopimuksen, se velvoittaa molempia osapuolia eli työtä ei voi vain perua, edes poikkeustilanteessa. Mikäli työnantaja peruu kesätyön, vaikka sopimus on jo allekirjoitettu, on kyseessä sopimusrikkomus, sanoo Elisa Penders. Hän kuitenkin lisää, että tämänhetkinen tilanne on poikkeava. – Jos työntekijä on jo ehtinyt aloittaa kesätyössä, eikä työnantajalla ole tarjota työtä tai työ on olennaisesti vähentynyt, niin väliaikaisen lainsäädännön mukaan määräaikainen työntekijä voidaan lomauttaa. Väliaikainen lainsäädäntö määräaikaisen sopimuksen omaavan henkilön lomauttamisesta on voimassa 30. kesäkuuta 2020 asti. Kesätyötä ei pitäisi irtisanoa etukäteen Kesäduunarineuvoja Anni Ritari vastaa kesätyöntekijöiden kysymyksiin SAK:n, Akavan ja STTK:n yhteisessä Kesäduunari-infossa. Ritari on valtiotieteiden maisteri ja oikeusnotaari. Monet kysymykset liittyvät työsuhteiden ehtoihin, kuten millaista palkkaa mistäkin työstä kuuluu saada. – Moni soittaja on kertonut, että nyt on hankala saada kesätöitä. Yhteyttä ovat ottaneet esimerkiksi Suomessa opiskelevat ulkomaalaiset opiskelijat, jotka ovat nyt kotimaassaan, koska monissa oppilaitoksissa on siirrytty etäopetukseen. Moni pohtii, voiko Suomeen tulla kesällä töihin. Moni on kysynyt myös kesätyön peruuntumisesta. – Monella on sovittu joko suullisesti tai kirjallisesti kesätyöstä ja sitten onkin ilmoitettu, ettei ole tarjota työtä. Kesätyössä on kuitenkin kysymys määräaikaisesta työsuhteesta, jota ei yleensä voi irtisanoa. Kesätyön voi keskeyttää koeaikana Miten työnantajan sitten tulisi toimia, Anni Ritari? – Työsopimuslakiin tuli väliaikainen muutos, jonka mukaan työnantaja voi purkaa koeajalla määräaikaisenkin työn tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla. Työnantaja on kuitenkin nyt saattanut ilmoittaa työn peruuntumisen ennen työn alkamista. Periaatteessa työnantajan pitäisi keskeyttää kesätyö koeaikana eli vasta, kun kesätyöntekijä on aloittanut työn. Koeaika on määräaikaisessa työsuhteessa enintään puolet kesätyön kestosta, kuitenkin korkeintaan kuusi kuukautta. Jos määräaikainen työ kestää esimerkiksi kolme kuukautta, koeaika saa olla korkeintaan 1,5 kuukautta. Jos työnantaja on perunut kesätyön jo ennen sen alkamista, kannattaako sitä tässä poikkeustilanteessa riitauttaa? – Se on hyvä kysymys. Tilanne on haastava puolin ja toisin. Ei tiedä, mikä riitauttamisen arvioinnissa painaisi, kun tällaista tilannetta ei ole ennen ollut. Kukaan Kesäduunari-infoon soittaneista ei ole puhunut riitauttamisesta, Ritari sanoo. Onko kyseessä nollatuntisopimus? Anni Ritari sanoo, että moni kesätyöntekijä on yllättynyt siitä, että laki ei määrää työlle mitään euromääräistä minimipalkkaa. Määritelmä kuuluu vain, että pitää olla tavanomainen ja kohtuullinen palkka. Palkkoja määritetään yleensä tarkemmin työehtosopimuksissa. Alle 18-vuotiaille työntekijöille on myös omaa lainsäädäntöään työajoista. Jo 15 vuotta täyttänyt saa tehdä yhtä pitkän työpäivän kuin täysikäinen. Ritari kehottaa kiinnittämään huomiota nollatuntisopimuksiin. Tällöin työsopimuksessa on saatettu ilmoittaa työajaksi esimerkiksi 0–20 tuntia viikossa. – Joidenkin alojen työehtosopimuksissa nollatuntisopimukset saattavat olla kiellettyjä, ja pitäisi sopia jokin keskimääräinen minimityöaika. Vaihtelevassa työajassa sovittavien tuntien tulisi perustua todelliseen työn tarpeeseen. Jos työtä näyttää olevan tarjolla säännöllisesti 10–20 tuntia viikossa, työaika olisi hyvä sopia työsopimuksessa 10–20 tunniksi/viikko eikä 0–20 tunniksi/viikko. Vaadi kunnon perehdytys Pamin Elisa Penders muistuttaa, että kesätyön alkaessa on toimitettava verokortti työnantajalle. – Työvuoroista kannattaa pitää kirjaa, jolloin palkan tarkistus helpottuu, kun toteutuneet työvuorot ovat ylhäällä, Penders vinkkaa. Jos kesätyöntekijä kuuluu ammattiliittoon, työttömyysturva alkaa kertyä kaikista vähintään 18-tuntisista työviikoista. – Muista huolehtia, että saat uudessa työpaikassa perehdytyksen työtehtäviisi. Perehdyttäminen ja työnopastus kuuluvat kaikille henkilöstöryhmille ja myös vuokratyöntekijöille, kesätyöntekijöille sekä kausityöntekijöille. Kunnollinen perehdytys on tärkeää myös työturvallisuuden kannalta, Penders sanoo. Kunnissakin kesätyöpaikat vähentyneet Kuntien noin 45 000 vuosittaisesta kesätyöpaikasta on yleensä ollut suoria työpaikkoja noin 25 000. Loput 20 000 ovat olleet kuntien tukemia kesätyöpaikkoja yrityksissä, yhdistyksissä ja seurakunnissa. – Mediaseurannan perusteella voi päätellä, että tänä vuonna kesätöiden normaali määrä ei toteudu eikä osa kunnista pysty tarjoamaan lainkaan suoria kesätyöpaikkoja nuorille koronovirustilanteen takia, sanoo Kuntatyönantajien työmarkkinatutkija Riikka Krause . Kunnat voivat tukea nuorten työllistämistä noin 300–400 euron arvoisella kesätyösetelillä, joka kattaa osan työnantajalle tulevista kuluista. Krausen mukaan kunnat näyttävät nyt tarjoavan kesätyöseteleitä reilusti. – Joissakin kunnissa kesätyöseteli tarjotaan kaikille, jotka ovat hakeneet kunnan kesätyöpaikkaa. Myös nuorten yritystoimintaa voidaan tukea, kuten esimerkiksi Hämeenlinnassa on tehty, Krause jatkaa. Hämeenlinnassa tuetaan 13–28-vuotiaiden yritystoimintaa. Kesätekijöitä voidaan vielä palkata Kuntien kesätyöpaikat ovat yleensä esimerkiksi kunnossapitotyötä, liikuntapaikkojen ylläpitoa, piha- ja puutarhatöitä ja toimistotöitä. Töitä on ollut yleensä tarjolla myös museoissa, kirjastoissa ja nuorisotoimessa, ja hoitoalalle on haettu myös alan opiskelijoita sijaisiksi. – Kuntien taloustilanne on tällä hetkellä hyvin vaikea. Useat kunnat ovat joutuneet käymään yt-neuvotteluita ja tekemään lomautuksia tai muita palkanmaksun keskeytyksiä. Tämä varmasti vaikuttaa joissakin kunnissa kesätöiden tarjoamiseen, Krause sanoo. – Varmasti vielä osassa kunnista ja yrityksistä odotellaan tarkempia tietoja, miten rajoituksia lähdetään purkamaan, ja miten koronatilanne etenee. Joissain kunnissa prosessi on vielä kesken: ei vielä tiedetä, voidaanko kesätyöntekijöitä palkata vai ei. Krause lisää, että osassa kunnista lomautukset on pystytty välttämään, ja henkilöstöä on sijoitettu uusiin tehtäviin. Valtion kesätyöt liki ennallaan Viime vuonna valtiolla oli harjoittelussa noin 300 ammattikorkeakouluopiskelijaa ja noin 1 000 yliopisto-opiskelijaa. Poliisiopiskelijat eivät vielä sisälly näihin lukuihin. Lisäksi valtiolla on vuosittain jokusia satoja kesätyöntekijöitä. – Valtaosa sovituista harjoitteluista toteutuu normaalisti. Peruuntumisia on todella vähän, välillä opiskelijan aloitteesta, kertoo valtiovarainministeriön neuvotteleva virkamies Marjaana Laine . – Joissakin tapauksissa aloittamisaikaa on siirretty yhdessä eteenpäin esimerkiksi loppukesään tai alkusyksyyn, koska erityisesti ammatillisen koulutuksen harjoittelu edellyttää läsnäoloa tai työpaikka, kuten museo, on kiinni. Valtiolla on noin 120 työnantajaorganisaatiota. Maanmittauslaitos palkkaa esimerkiksi maanmittauksen opiskelijoita, Tilastokeskus tilastotieteilijöitä, Geologian tutkimuskeskus geologian opiskelijoita ja verohallinto talous- ja kauppatieteilijöitä.