Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Leikkasin ystäväni kuolinilmoituksen talteen tasan 40 vuotta sitten – Kun läheinen yhtäkkiä menehtyy onnettomuudessa, tukea ei ole koskaan liikaa

Leikkasin ystäväni kuolinilmoituksen sanomalehdestä tasan 40 vuotta sitten ja asetin sen konfirmaatiopäivänä kaksi vuotta aiemmin äidiltäni lahjaksi saamani Raamatun väliin. Äitini antoi minulle niin pienen version pyhästä kirjasta, että se on kulkenut kaikki nämä vuosikymmenet matkassani paikkakunnalta toiselle. Joka heinäkuu kaivan sen kaapista esille ja katson sen välistä ystäväni kuolinilmoitusta. Hän kuoli liikenneonnettomuudessa. Kyyneleet valuvat poskilleni aivan kuin ystäväni olisi kuollut eilen. Ne valuvat kuin sinä hetkenä, jona kuolinuutinen rikkoi kesäpäivän rauhan. Muistan yhä, miltä kotitaloni kostea karjalato tuoksui, kun sen lattiaa lakaistessani itkin ulosajossa kuollutta ystävääni. Radiossa hehkutettiin itseäni kaksi vuotta vanhemman keihäänheittäjä Tiina Lillakin upeista kaarista yhtä. Veljeni olivat tuoneet radion ajankuluksi heinätöihin. Se oli jäänyt sille tielleen. Ystäväni kuolinilmoituksessa kirjoitetaan, että häntä jäivät sanomattomasti kaipaamaan äiti, isä, kolme sisarusta, mummot, tädit, sedät, enot, muut sukulaiset ja ystävät sekä nimeltä mainittu pieni ihminen. Muistolauseessa todetaan, että lyhyt elämäntie oli määräys korkeimmalta, vaikka se tuntui niin katkeralta. Huomaan, että muistikuvani ovat siunaustilaisuudesta epätarkkoja. Muistin, että ystäväni siunattiin aamusta, mutta tilaisuus alkoikin kuolinilmoituksen mukaan vasta puolilta päivin. Silti muistan, miten käännyin kappelissa katsomaan taakseni ja näin kymmeniä farkku- tai nahkatakkiin pukeutuneita nuoria, tuttuja kasvoja. Ylitimme pelkomme tulla paikalle, vaikka suuri osa meistä saattoi ikätoveria ensimmäistä kertaa elämässään. Kotonani ystäväni kuolemaa ei erityisesti käsitelty. Koulussa siitä puhuttiin hetken lukukauden alkaessa. Ystäväni oli ollut samalla luokalla ennen kuin hän keskeytti lukion. Jotain jäi käsittelemättä. Näin uskon siksi, että tämän ystäväni kuolema elää erityisellä tavalla mielessäni. Aikuisena kokemieni menetysten jälkeen olen pystynyt käsittelemään kuolemia niin, että kipu ei enää iske puukon lailla. Tätä kuolemaa selvästi en. Nokialla viime viikonloppuna sattunut kuolonkolari nosti muistot verevinä pintaan. Kirjoitan jälleen kerran kivustani julkisesti siksi, että toivon nyt kuolleita nuoria kaipaamaan jääville kaiken mahdollisen tuen. Tukea ei ole koskaan liikaa, ja tukena voi olla meistä jokainen. Pitäkää toisistanne huolta, sillä se on arvokkainta, mitä teillä on. Vaikka kipu on kiivas, joinain hetkinä voi nähdä ystävän hymyn. Lohduttavin on itselleni se, jonka näin kun tapasimme yllättäen. Sitä hymyä vaalin.