Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Brittijalkapallon legenda Jack Charlton on kuollut 85-vuotiaana

Englantilainen jalkapalloilija Jack Charlton on kuollut 85-vuotiaana, kertovat brittimediat. Charlton kuoli kotonaan Northumberlandissa perheensä keskuudessa pitkäaikaisiin sairauksiin. Charltonilla oli imusolmukesyöpä ja dementia. Charlton saavutti urallaan muun muassa jalkapallon maailmanmestaruuden Englannin riveissä vuonna 1966. Myös Charltonin pikkuveli Bobby Charlton oli tuolloin mukana voittamassa mestaruutta. Seuratasolla Charlton teki merkittävimmän uransa Leeds Unitedin puolustajana. Hän teki Leedsissä ennätyksen pelaamalla joukkueen riveissä yhteensä 773 ottelua 23 vuoden aikana. Charltonin perhe vahvisti jalkapallolegendan menehtymisen lausunnolla, joka julkaistiin esimerkiksi Leedsin kotisivuilla. ”Hän oli paitsi monien ystävä, myös suuresti ihailtu aviomies, isä, isoisä ja isoisoisä”, perhe kirjoitti. ”Emme voi ilmaista kylliksi, kuinka ylpeitä olemme hänen erityisestä elämästään ja siitä ilosta, jota hän toi niin monille ihmisille eri maissa ja eri elämänpoluillaan.” Perhe kertoi, että menetys jättää suuren aukon heidän elämiinsä. ”Hän oli erittäin rehellinen, kiltti, hauska ja aito ihminen, jolla oli aina aikaa ihmisille.” Charlton aloitti uransa Leedsissä 15-vuotiaana kentänhoitajana. Ammattilaisjoukkueessa hän debytoi kolme vuotta myöhemmin vuonna 1953. Charlton lopetti uransa vuonna 1973. Pelaajauransa jälkeen Charlton valmensi Sheffield Wednesdayn, Middlesbrough’n and Newcastlen joukkueita sekä Irlannin maajoukkuetta.