Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Kunnat käyvät nyt neuvotteluja Suomi-rataan ja tunnin junaan sitoutumisesta – Johtaja toiveikas: Ratahankkeiden EU-suunnittelurahan haku ratkennee ensi viikolla

Yksikön johtaja Sanna Ruuskanen liikenne- ja viestintäministeriöstä on toiveikas, että Suomi-rataa ja Turun tunnin junaa koskevat neuvottelut kuntien kanssa saadaan maaliin helmikuun puoliväliin mennessä. – Jos riittävä määrä kuntia sitoutuu lähtemään mukaan molempien ratojen hankeyhtiöihin, voi valtio lähteä hakemaan EU-suunnittelurahaa kohteisiin. Suunnittelurahan hakeminen Verkkojen Eurooppa -liikennehausta umpeutuu 26. helmikuuta, joten sitä ennen hallituksella on oltava varmuus kahden hankeyhtiön perustamisesta. Suomi-rataan haetaan tukea 23 Me:n kustannuksiin Seuraava neuvottelu ratahankkeista on kuntien kanssa torstaina 13. helmikuuta, jolloin päätöksen odotetaan syntyvän. – Suomi-radan osalta olemme hakemassa EU-tukea 23 miljoonan euron suunnittelukustannuksiin. Kun tukea voisi saada puolet, olisi tuen osuus 11,5 miljoonaa euroa, sanoo Ruuskanen. Suomi-radan osalta neuvottelupöydässä on Helsingin, Vantaan ja Tampereen lisäksi pääradan varrella olevia muita kuntia sekä ratahankkeesta välillisesti hyötyviä kuntia eli muun muassa Pori, Jyväskylä, Lahti, Seinäjoki, Oulu ja Vaasa. Myös kaikki Tampereen seudun kunnat ovat mukana. Liikenne- ja viestintäministeriön vetämissä neuvotteluissa on mukana lähes 20 kuntaa. Koska yhtiöön mukaan lähtevien kuntien määrä ei vielä ole lopullisesti selvillä, ovat myös kustannusosuuksia koskevat jyvitykset kesken. Muun muassa Tampereen seudun kunnat ovat edellyttäneet, että pääradan hankeyhtiön pääomitukseen osallistuu myös lentokenttäyhtiö Finavia. 225 miljoonan euron sijoitus hankeyhtiöihin Hankeyhtiöihin on tarkoitus sijoittaa kaikkiaan 225 miljoonaa euroa, josta 150 miljoonaa Suomi-rataan ja 75 miljoonaa Turun tunnin junaan. Valtion on tarkoitus ottaa määräysvalta molemmissa yhtiöissä niin, että se sijoittaa niihin 118,4 miljoonaa euroa. Osa valtion sijoituksesta otetaan Sipilän hallituksen perustamalta Pohjolan Rautatiet oy:ltä, jonne hallitus siirsi valtion omistamia Nesteen osakkeita 105 miljoonan euron arvosta. Osakkeiden myyntituotolla on tarkoitus pääomittaa hankeyhtiöitä. Nesteen osakkeiden myyntitulot eivät riitä, ja valtio joutuu etsimään rahaa myös muualta. Suomi-radan hinta-arvio 5,8 miljardia euroa Suomi-radan eli pääradan uudistamisen ja yhteyden rakentamisen Helsinki-Vantaan lentoasemalle on arvioitu maksavan ratalinjauksesta riippuen jopa 5,8 miljardia euroa. Päätöksen radan linjauksesta tekee myöhemmin perustettava hankeyhtiö. Helsingin ja Tampereen väliseksi matka-ajaksi Suomi-radassa tavoitellaan 60–74 minuuttia. Turun tunnin junan kustannusarvio on 2,8 miljardia euroa. Ratahankkeiden suunnittelun on arvioitu kestävän 6–8 vuotta.