Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tiedätkö mikä on pakkuri? Mihin Tampereella rakennetaan parhaillaan paljon puhuttanutta kotitalouksien putkikeräysjärjestelmää?

Tässä on tamperelaisen jäte- ja kierrätyssanaston toinen osa. Moro -lehti julkaisi viime viikolla sanaston aakkosellisen alkupään. Samalla selvisi, miksi tamperelaiset ulkoilijat löytävät niin usein lähimetsistä hylättyjä sohvia. Pirkanmaan Jätehuollon hakusanapalvelun mukaan vanha sohva on tamperelaisten ongelmallisin huonekalu. Tähän sanastoon liittyy myös erityisesti koululaisille tehty jätevisa, jonka pääsee täyttämään Moron nettisivuilla aamulehti.fi/moro tämän jutun nettiversion yhteydessä. Vastausvinkit löytyvät tästä jutusta ja viime viikolla julkaistusta ykkösosasta. Visaan voivat osallistua kaikki Moron lukijat. Viisi vastaajaa saa palkinnoksi 10 munkkikahvin lahjakortin Pyynikin munkkikahvilaan. Moron suuri biovisa Osallistu munkkilahjakorttien arvontaan klikkaamalla tästä: Superlajitteleijan sanastoa Loppusijoitus = Jätteiden sijoittaminen kaatopaikalle. Ainoastaan 1 % jätteistämme sijoitetaan nykyisin kaatopaikalle. Jätteet hyödynnetään materiaalina tai energiana. Metaani = Metaani (CH4) on hiilidioksidin ohella toinen merkittävä kasvihuonekaasu. Metaania syntyy esimerkiksi kaatopaikoilla, kun eloperäiset jätteet mätänevät hapettomissa olosuhteissa. Eloperäisiä jätteitä ei enää sijoiteta kaatopaikoille ja vanhoista kaatopaikoista kerätään kaatopaikkakaasut talteen. Muovipakkaukset = Muovipakkauksiin kelpaavat kaikki muut puhtaat ja kuivat muovipakkaukset paitsi pvc. Pvc-muovin tunnistaa merkinnästä 03 ja sitä ei käytetä esimerkiksi elintarvikepakkauksissa. Pakkuri = Pakkaava jäteauto, joka puristaa roskapussit kyytiin. Jäteauto voi painaa kuorman kanssa jopa 20 tonnia. Pirkanmaan Jätehuolto Oy = 17 kunnan, 447 000 kuntalaisen ja ympäristön oma yhtiö. Yhtiö huolehtii alueen jätehuoltopalveluista, kuten jäteastiatyhjennyksistä, lajittelupalveluista, jäteasemista ja jätteenkäsittelystä. Poistotekstiili = Poistotekstiili on omistajalleen tarpeetonta tekstiiliä, joka sisältää sekä käyttökelpoiset, uudelleenkäytettävät tekstiilit että tekstiilijätteet eli käytöstä poistetut tekstiilit. Putkikeräys = Vuoreksessa jätteet kerätään maanalaisella putkistolla. Jäteautot eivät kierrä talojen pihoissa, vaan käyvät hakemassa eri jätelajit koonta-asemalta. Jätteet kulkevat putkessa jopa 90 kilometrin tuntinopeudella. Jätteiden putkikeräysjärjestelmää rakennetaan myös Ranta-Tampellaan. Ravinteet = Kasvit tarvitsevat kasvaakseen lukuisia ravinteita. Maaperästä saatavia pääravinteita ovat typpi (N), fosfori (P) ja kalium (K). Lajittelemalla biojätteet saamme ravinteet takaisin kiertoon. Repe & Romu = Kuormurikaksikko joka kiertää 17 kunnassa 380 pysäkillä keräämässä maksutta kyytiinsä kodin vaaralliset jätteet, metallit ja sähkölaitteet. Juuri nyt kaksikon kierros on keskeytetty koronan vuoksi. Repsikka = Kaikilla ei ole autoa jätteiden kuljettamiseen ja silloin apuun voi kutsua Pirkanmaan Jätehuollon maksullisen noutopalvelun. Koronan vuoksi kotinoutoja ei juuri nyt tehdä. Sekajäte = Jäte, joka jää jäljelle, kun kaikki materiaalina hyödynnettävät jätteet on lajiteltu. Sekajätteet eivät päädy kaatopaikalle, vaan niistä tehdään energiaa Tammervoiman hyötyvoimalassa. SER = Sähkö- ja elektroniikkaromu eli kaikki sähkölaitteet, leivänpaahtimesta kylmäkaappiin. Syväsäiliö = Jätesäiliö, josta osa on maan alla. Syväsäiliöt tyhjennetään nosturiautolla. Tammervoima = Hyötyvoimala Tampereen Tarastenjärvellä, missä tehdään sekajätteistä lämpöä ja sähköä koteihin. Voimalan omistavat Pirkanmaan Jätehuolto ja Tampereen Sähkölaitos. Tarastenjärvi = Jätekeskus Tampereella. Telaketju = Telaketju on yhteistyöverkosto, joka edistää tekstiilien kestävää tuotantoa, käyttöä ja kiertoa. Paimioon rakennetaan tänä vuonna pilottilaitos, jossa poistotekstiileistä aletaan valmistaa kierrätyskuituja. Uudelleenkäyttö = Kun tavarat hyödynnetään uudelleen sellaisenaan, eli esimerkiksi kun viet vanhat vaatteesi tai tavarasi kirpputorille. Vaarallinen jäte = Jäte, joka voi aiheuttaa haittaa terveydelle tai ympäristölle. Yleisimpiä vaarallisia jätteitä ovat maalit, akut ja öljyt. Lisätietoa www.vaarallinenjate.fi Varoitusmerkillä merkityt jätteet ovat aina vaarallista jätettä. Varma-asema = Tarastenjärven jätekeskuksessa sijaitseva Varma-asema palvelee yrityksiä vaarallisissa jätteissä. Vartti-kontti = Vartti-konttiin voit viedä kodin vaarallisia jätteitä. Kontit löydät: www.kierrätys.info. Ympäristövaikutus = Ihmisten toiminnalla on ympäristövaikutuksia, haitallisia mutta myös myönteisiä. Haitallisia ympäristövaikutuksia ovat esimerkiksi päästöt, melut ja hajut. YVA = Ympäristövaikutusten arviointi (yva) on lainsäädännöllinen menettely, jolla pyritään vähentämään ja estämään eri hankkeiden ympäristövaikutuksia. Muun muassa Tammervoiman hyötyvoimalalle ja Koukkujärven biolaitokselle on tehty yva-menettely. Poikkeusaikana jätehuollon palvelut voit tarkistaa osoitteesta pjhoy.fi/korona.