Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Ilmaston lämpenemistä ei saa unohtaa koronan takia

Tänä vuonna otsikoita on hallinnut koronaviruksen nostattama pandemia. Eikä ihme, siksi vaarallisesta viruksesta ja meitä kaikkia koskevasta uhasta on kysymys. Samaan aikaan vähemmälle huomiolle on jäänyt toinen, koronavirusta pelottavampi ilmiö. Myös se on globaali ja koskee meitä kaikkia: maapallon ilmaston lämpenee, ja kaikki viittaa siihen, että lämpeneminen kiihtyy. Lähes järjestään vuodet 2000-luvulla ovat olleet toinen toistaan lämpimämpiä. Esimerkiksi Euroopassa 12 lämpimimmästä vuodesta 11 on ollut tällä vuosituhannella. Vuosi 2019 oli maapallon mittaushistorian toiseksi lämpimin vuosi, eikä 2020 jääne tästä kovin kauas. Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n mukaan ilmaston lämpenemisen vaikutukset maailmassa ovat viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana lisääntyneet. Elokuussa maastopalojen riivaamassa Kaliforniassa lämpömittarit hehkuivat tulipunaisina, kun lämpötila ylitti 50 astetta. Ilmaston lämpenemisen myötä palot eivät ole enää sesonkiluonteisia, vaan ympärivuotinen ilmiö. Muutama päivä sitten kerrottiin, kuinka sulavat jäätiköt ja jäävirrat ovat lisänneet jäätikköjärvien määrää. On hienoa , että Tampereen kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina pitkään työstetyn suunnitelman, jonka tavoite on kova: Tampere on hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä eli kaupunki tuottaa vain sen verran kasvihuonepäästöjä kuin se pystyy sitomaan hiilidioksidia ilmakehästä. Hiilineutraali Tampere 2030 tiekartta -nimeä kantavassa suunnitelmassa kaupungin kasvihuonekaasupäästöjä vähennetään 80 prosenttia vuoteen 1990 verrattuna. Loput 20 prosenttia kompensoidaan muun muassa hiilinielujen avulla. Suunnitelmaan on listattu kaikkiaan 236 toimenpidettä. Niillä asetetusta 80 prosentin vähentämistavoitteesta saavutetaan vain hieman yli 70 prosenttia. Ehdotetuista toimenpiteistä osa on isoja, osa pieniä. Päästötavoitteista suurin osa saavutetaan isoilla toimilla, kuten Naistenlahden voimalaitoksen uusimisella, Sulkavuoren keskuspuhdistamolla ja ratikalla. Isojen toimien lisäksi tarvitaan myös monia pieniä tekoja. Niitä me kaikki voimme tehdä. Ilmaston kannalta ei ole yhdentekevää, ajatko työmatkasi omalla autolla vai käytätkö julkisia kulkuvälineitä tai polkupyörää. Myös muilla arjen valinnoillasi on merkitystä. Tarkoitus ei ole, että kaikki ostavat sähköauton, käyttävät julkisia ja luopuvat lihansyönnistä. Jokainen voi kuitenkin tehdä omassa arjessaan entistä enemmän nykyistä kestävämpiä elinympäristöämme suojelevia valintoja. Tiekartan tehtävä on tarjota mahdollisuuksia tehdä näitä valintoja. Jokainen pienikin teko on tärkeä, sillä pienistä puroista kasvaa isoja virtoja. Sen ovat ilmaston lämpenemisen myötä sulavat jäätiköt osoittaneet.