Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Noutopöydän ääreen pääsee taas – Sushiravintoloissa rajoitusten purku otettiin ilolla vastaan: ” Saimme keväällä jatkuvasti soittoja, että joko buffet aukeaa”

Viime viikon keskiviikkona hallitus tiedotti purkavansa jälleen liudan koronaviruksesta johtuneita ravintoloiden rajoituksia. Nyt ravintoloiden sisätiloissa saa esimerkiksi olla 75 prosenttia suurimmasta sallitusta asiakasmäärästä, kun se aiemmin oli vain puolet. Maanantaista lähtien ravintolat ovat saaneet olla auki aamuneljästä kello kahteen asti yöllä ja anniskelu on sallittu kello 9– 01 välisenä aikana. Lisäksi maanantaina poistui esimerkiksi kielto noutopöytien eli buffetruokailun järjestämisestä. Erityisesti Tampereen sushibuffeteissa noutopöytien salliminen otettiin ilolla vastaan. Tuomiokirkonkadulla sijaitsevan Konnichiwa -ravintolan esimies Sanni Zhang sanoo, että sushibuffetissa riitti maanantaina kuhinaa varsinkin lounasaikaan. – Asiakkaita oli noin 70 prosenttia korona-aikaa edeltävään kävijämäärään verrattuna. Toiveena on, että parin kuukauden päästä oltaisiin jo normaalissa ja saisimme ottaa lomautettuja työntekijöitä takaisin töihin. Zhangin mukaan buffetin kieltäminen oli yhtä kova pala nieltäväksi sekä ravintolalle itselleen että sen asiakkaille. – Saimme keväällä jatkuvasti soittoja, että joko buffet aukeaa, Zhang sanoo. Kauppakeskus Koskikeskuksessa sijaitsevasta Luckiefun’s -ravintolasta ja Hallituskadulla sijaitsevasta Itsudemosta kerrotaan myös, että sushibuffettien avautuminen houkutteli maanantaina paljon asiakkaita liikkeelle. – Asiakkaita riitti hyvin. Melko lailla koko päivän ajan ravintolan pöydät olivat tasaisesti täynnä, tarjoilija Kvini Tran Hallituskadun Itsudemosta sanoo. Lie Mi -ravintolassa buffet ei aiheuttanut asiakasryntäystä Hämeenkadulla sijaitsevan, vietnamilaista ruokaa tarjoilevan Lie Mi -ravintolan ravintolapäällikön Mika Pelttarin mukaan lounasajan salaattibuffetin avautuminen ei aiheuttanut asiakasryntäystä, vaikka myös Lie Min salaattipöydän perään on kyselty paljon kevään mittaan. – Keväällä oli paljon näitä asiakkaita, jotka eivät voineet mitenkään käsittää, ettei noutopöytää saa pitää auki. Joka ikinen päivä on pitänyt selittää, miksi meillä on täytynyt tehdä valmiit lautaset asiakkaille. Nyt monella on kuitenkin saattanut mennä vähän ohi, että buffetit ovat taas auki. Pelttari sanoo, että koronakevään aikana lounas on totuttu tilaamaan kotiin tai työpaikalle ja sama trendi näkyy edelleen asiakkaiden toiminnassa. Kotona tehtävän työn lisääntyminen on myös vähentänyt lounasruoan menekkiä. – Nyt on lisääntynyt myös se, että ihmiset hakevat lounasaikana noutoruokaa mukaansa liikkeestä ja menevät puistoon syömään. Esimerkiksi työpoppoot saattavat soittaa ja tilata ruoat etukäteen ja nauttivat ruoan sitten porukalla ulkona. ”Myynti paranee nyt taas hieman” Näsilinnankadulla sijaitseva intialainen ravintola Nanda Devi aloitti sekin buffetlounaan tarjoilun heti maanantaina rajoituksen poistuessa. Lie Men Pelttarin tavoin myös Nanda Devin yrittäjä Jaswinder Singh kertoo, ettei buffet aiheuttanut asiakastulvaa. Kokonaisuudessaan ravintolan myynti on kuitenkin piristynyt hitaasti kesäkuun aikana, Singh sanoo. – Varmaan myynti paranee nyt taas hieman, kun buffet saatiin auki. Singh muistuttaa, että ravintolan henkilökunta siivoaa pöydät erityisen huolellisesti koronaviruksesta johtuen. Moni asiakas ei kuitenkaan malttaisi odottaa, että siivous saadaan tehtyä. – Ovelle saattaa nyt syntyä hieman jonoa, koska siivoustoimet vievät normaalia pidemmän aikaa. Toivomme, että asiakkaat ottaisivat turvavälit huomioon jonottaessaan pöytään pääsyä, yrittäjä tuumaa. Pelttarin mukaan Lie Men asiakaskunta on pitänyt omalta osaltaan hyvin huolta koronaviruksen ehkäisytoimista eikä turvaväleistä ole täytynyt muistutella. – Käsidesiä on kulunut paljon ja asiakkaat käyttävät sitä todella hyvin sisälle tullessaan. Asiakkaat pitävät väliä toisiinsa. Monesti asiakkaat myös istuvat erilleen toisistaan ja hakeutuvat esimerkiksi ravintolan kulmiin, Pelttari kuvailee. Sekä Singh että Pelttari ovat molemmat optimistisia tulevan kesän suhteen. – Valoa päin, Pelttari tuumaa.