Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Omakotitaloon yritettiin murtautua joulupäivänä Kangasalla, mutta asukas havahtui ääniin ja murtautujat pakenivat – joulukuussa myös kaksi muuta murtoa

Poliisi tutkii Kangasalla joulukuussa tapahtuneita kahta asuntomurtoa ja yhtä murron yritystä. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Antti Uusipaikka sanoo, että on mahdollista, että tapauksilla on samat tekijät. Asiasta kertoi ensin Kangasalan Sanomat . – Emme ole ainakaan poissulkeneet sitä, että tapaukset liittyvät toisiinsa. Ajankohdallisesti murrot sopisivat tällaisen kiertävän joukon tekemäksi, Uusipaikka sanoo. Yksi murroista tehtiin jouluaattona. Talo oli tyhjä, koska omistajat olivat poissa kotoa. Toinen murroista tapahtui aiemmin, torstaina 12. joulukuuta. Kaikki murrot kohdistuivat Kangasalan keskustan lähialueilla sijaitseviin omakotitaloihin. Murtojen aikana asukkaat eivät olleet paikalla, joten rikoksen tekoaika ei ole aivan selvä. Uusipaikka sanoo, että murtautujat saivat saaliikseen esimerkiksi koruja ja muuta omaisuutta. Murtajat yrittivät myös kolmatta murtoa joulupäivän yönä 25. joulukuuta, mutta murto jäi yritykseksi, sillä talossa ollut asukas havahtui murron ääniin ja tekijät poistuivat paikalta. Uusipaikka sanoo, että yleensä vastaavia murtoja on tapahtunut kesäisin. Nyt tapauksia on useampi lyhyen ajan sisällä. – Selvittelemme yhä tekijöitä. Tapaukset saattavat liittyä muihin Suomessa lähialueilla tapahtuneisiin murtoaaltoihin, Uusipaikka sanoo. Uusipaikka sanoo, että poliisi on etsinyt tapaukseen liittyen farmarimallista autoa. Poliisi on saanut tapauksesta jonkin verran havaintoja naapureilta.