Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Ysitien onnettomuus: Mukana Puolustusvoimien yhdistelmä, toinen raskas ajoneuvo ja kaksi henkilöautoa – kolme ihmistä vietiin terveyskeskukseen

Orivedellä sattui torstaina aamupäivällä liikenneonnettomuus valtatiellä yhdeksän. Onnettomuuspaikka oli Oriveden liittymässä. Mukana onnettomuudessa oli neljä ajoneuvoa, joista kaksi oli raskaita ajoneuvoja. Puolustusvoimat kertoi torstaina puolen päivän aikaan, että yksi onnettomuusautoista oli Puolustusvoimien yhdistelmäajoneuvo. Henkilöautot ja toinen yhdistelmäajoneuvo olivat siviiliautoja. Puolustusvoimien ajoneuvossa ei ollut varussotilaita. Päivystävä palomestari Risto Salonen Pirkanmaan pelastuslaitokselta kertoi paikalta, että kolarista vietiin kaikki henkilöautoissa olleet kolme ihmistä tarkastettavaksi terveyskeskukseen. Raskaiden ajoneuvojen kuljettajille ei tullut vammoja. – Tämän hetken tietojen mukaan vakavia vammoja ei ilmeisesti ole tullut henkilöautoissa olleillekaan. Salosen mukaan toinen henkilöautoista meni ”huolella ruttuun”, mutta toiseen ei tullut vaurioita. – Samassa nipussa sekin on. Odottelemme nyt hinausautoja ja kunhan ne tulevat, suma purkautuu, Salonen sanoi kello 10.20 aikaan. Liikenne kulki paikan ohi yhtä kaistaa pitkin. Liikennettä päästettiin vuorotellen Jyväskylän ja Tampereen suuntiin eli haittaa oli kumpaankin suuntaan. Raivaustyöt onnettomuuspaikalla veivät aikaa. Hälytys kolarista tuli kello 9.26 ja hieman yhdentoista jälkeen Tieliikennekeskus tiedotti, että tilanne on ohi.