Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Linnan juhlat Näköislehti Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tavara-aseman siirto alkaa, kunhan Morkku on purettu alta pois – kyseessä suurin ja painavin Suomessa koskaan siirretty vanha rakennus

Tampereen kiistellyn vanhan tavara-aseman siirto on askeleen lähempänä toteutumistaan. Tampereen kaupunki ja Kreate oy ovat solmineet urakkasopimuksen Ratapihankadun varrella sijaitsevan rakennuksen siirrosta. Tavara-asema siirretään Ratapihankadun vastakkaiselle puolelle tontille, jolta puretaan rautatieläisten vanha seuraintalo Morkku. Tavara-aseman siirto on urakkana ja projektina ainutlaatuinen Suomessa. – Sen tekevät tiilirakennuksen paino, koko ja suojelumääräykset. Lisäksi sitä vielä siirretään kaikkiin suuntiin, sekä pituus-, leveys- että korkeussuunnassa, kertoo rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen Tampereen kaupungilta. Tampereen tavara-asema on tiettävästi suurin ja painavin Suomessa koskaan siirretty vanha rakennus. Rakennuksen arvioidaan painavan 4 200 tonnia. Se on 50 metriä pitkä ja 20 metriä leveä. Siirrossa tavara-asema nostetaan paikaltaan noin 1,4 metrin verran ja siirretään sitä varten tehtyä siirtorataa pitkin uudelle paikalleen noin 24 metriä itään. Tavara-asema valmistui 1907. Jugend-tyylisen rakennuksen suunnitteli Bruno Granholm . Rakennus on suojeltu. Morkun purulle ei vielä lupaa Tavara-aseman sijainti on nykyisellään ongelmallinen, koska yksi keskustan pääväylistä, Ratapihankatu, tekee tavara-aseman kohdalla mutkan. Rakennuksen tuntumaan on syntynyt autoliikenteen ja kevyen liikenteen sumppu. Ratapihankatu kulkee tulevaisuudessa siinä, missä tavara-asema nyt sijaitsee. Morkku puretaan, ja tavara-asema siirretään sen tontille Ratapihankadun toiselle puolelle. Morkun kanssa samalla tontilla, sen itäpuolella sijaitseva vanha asuinrakennus säilytetään. Tavara-asema päästään siirtämään, kun Morkku on purettu. Morkku voidaan purkaa, kun sen rakennussuojelun hylkäämispäätöstä koskeva valitus on ratkaistu lainvoimaisesti. Ympäristöministeriö hylkäsi Morkun rakennussuojeluesityksen 22.3.2019. Päätöksestä on valitettu Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Kiertotie siirron ajaksi Urakkasopimuksen mukaan Kreate purkaa Morkun sekä siirtää ja vahvistaa tavara-aseman. Ennen siirtotöitä urakoitsija laatii tarkemmat suunnitelmat työn toteuttamiseksi. Tavara-aseman sisältä puretaan kevyet rakenteet ja poistetaan mahdolliset haitta-aineet. Uudelle rakennuspaikalle rakennetaan perustukset Morkun purkamisen jälkeen. Urakkaan kuuluu vielä siirtoradan ja vanhojen perustusten purku sekä alueen viimeistely. Urakkaan ei kuulu tavara-asemarakennuksen parantaminen. Kaupunki teettää kiertotien siirtourakan ajaksi ja käynnistää alueen liikenneväylien rakentamisen. Ratapihankatu oikaistaan kulkemaan radan vartta tulevan Morkun aukion kohdalta, ja Rongankadun kevyen liikenteen alikulun itäpuolen väylä loivennetaan. Ratapihankatu ylittää väylän radan viereen rakennettavaa siltaa pitkin. Rakentamisaikataulu täsmentyy vasta sitten, kun Morkun purkaminen voidaan käynnistää. Neljä tarjousta kehittämisestä Tampereen kaupungin järjestämän Ratapihankadun tontinluovutus- ja konseptikilpailun alustavat tarjoukset on jätetty. Mukana on neljä ehdotusta. – Nimiä emme vielä tässä vaiheessa julkista, koska neuvottelut ovat kesken. Ehdotukset ovat hyviä ja uskon, että lopputuloksena alueesta syntyy toimiva kokonaisuus, tonttipäällikkö Pasi Kamppari kertoo. Kilpailun voittaja sitoutuu kehittämään Morkun aukion aluetta ja kunnostamaan suojellut rakennukset. Tavara-aseman korjaus- ja muutostöissä on säilytettävä rakennuksen kulttuurihistoriallisesti arvokas ja kaupunkikuvan kannalta merkittävä luonne. Lisäksi kaupunki myy kilpailun voittajalle niin sanotun Morkun aukion pohjoispuolella sijaitsevan tontin, jolle saa rakentaa toimistotiloja. Tavara-aseman siirtourakka on ollut vireillä pitkään. Urakkakilpailu järjestettiin jo vuonna 2016. Silloisen urakkakilpailun voitti Lemminkäinen Infra oy 2,63 miljoonan euron tarjoushinnalla. Projekti laitettiin jäähylle, koska tarjoushinta ylitti talousarviossa varatun 1,6 miljoonan euron määrärahan. Jotta siirto ja sen myötä alueen kehittäminen edistyisi, kaupungin vuoden 2019 talousarvioon tavara-aseman siirrolle varattiin 3,2 miljoonaa euroa. Rahoituksen varmistuttua käynnistettiin hankintamenettely uudelleen ja urakoitsijaksi valikoitui Kreate oy 2,7 miljoonan euron tarjoushinnalla.