Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Sotkamon Jymy eteni miesten Superpesis-finaaleihin – ulkopeli oli Vimpelin Vedolle liikaa ratkaisevalla jaksolla

Sotkamon Jymy on edennyt miesten Superpesiksen loppuotteluihin. Jymy voitti kolmannessa välieräottelussa kotikentällään Vimpelin Vedon 1–0 (2–2, 4–0) ja koko sarjan voitoin 2–1. Jymy hyydytti toisella jaksolla Vedon sisäpelin ja vei voiton Niilo Piiponniemen ja Joni Rytkösen tuomilla juoksuilla. Jymyn Riku Niemi ja Lauri Rönkkö löivät ottelussa kaksi juoksua mieheen. –  Oltiin tänään pirun kärsivällisiä ja pelattiin fiksusti koko ajan. Ulkopelimme oli erittäin hienoa, ja lukkari Aapo Komulainen pelasi mahtavan pelin tänään, Jymyn pelinjohtaja Jani Komulainen sanoi Ruudun haastattelussa. –  Vähän vääntämällä meidän pitää pinnoja ottaa, mutta onneksi ne saatiin tänään. Sotkamolaiset kohtaavat lauantaina alkavissa loppuotteluissa Kouvolan Pallonlyöjät. SM-kulta heltiää kahdella voitolla. –  Kouvola on pelannut todella vahvasti. Kokeneena porukkana he tietävät, miten pesistä pelataan, Komulainen tuumi. Finaalisarja tietää myös kaikkien aikojen pesäpalloilijoihin lukeutuvan KPL-pelaajan Toni Kohosen paluuta Sotkamoon. Täksi kaudeksi Kouvolaan siirtynyt Kohonen on voittanut Sotkamon paidassa kahdeksan SM-kultaa. –  On mahtavaa, että "Kode" on niin hyvässä iskussa. Yleisö täällä tykkää hänestä. Hän on ollut yksi parhaimmistoa Sotkamossa pelanneista pelaajista, Kohosen vanha pelikaveri Komulainen sanoi. Sotkamo on voittanut 2000-luvulla 11 mestaruutta, mutta joukkueen edellinen kultamitali on vuodelta 2015. Finaalitappiot Sotkamo koki vuosina 2016, 2017 ja 2019. KPL pelasi finaaleissa viimeksi 2018. Joukkueen edellinen SM-kulta on vuodelta 1976. Veto haastaa pronssiottelussa kahtena viime kautena mestaruuden voittaneen Joensuun Mailan.