Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Ylioppilaskokeisiin on ilmoittautunut ennätysmäärä osallistujia, ilmiö näkyy myös Pirkanmaalla – kokeiden järjestäminen pyritään turvaamaan erityisjärjestelyjen avulla

Syksyn ylioppilaskokeisiin on ilmoittautunut ennätysmäärä osallistujia. Koko maassa kirjoituksiin aikoo osallistua noin 46 400 kokelasta. Ilmoittautuneita on noin 6 000 enemmän kuin viime syksynä. Asia selviää ylioppilastutkintolautakunnan (YTL) tiedotteesta. YTL:n aktuaari Alex Hellsten kertoo Aamulehdelle , että Pirkanmaa ei ole poikkeus. – Vastaava ilmiö kuin valtakunnallisesti on nähtävissä myös Pirkanmaan osalta, Hellsten kertoo sähköpostitse. Ilmoittautumisia on noin 97 800 eri aineissa ja oppimäärissä, mikä on noin 21 000 enemmän kuin vuosi sitten. Luvussa ovat mukana tutkintoa suorittavat sekä ne, jotka uusivat hyväksyttyjä tai hylättyjä kokeita tai täydentävät tutkintoaan. Syksyn kirjoituksiin osallistuu paljon ensikertalaisia, mutta myös uusijoita. Syksyn ilmoittautumistiedot ovat vielä alustavia, eivätkä ne ole täysin vertailukelpoisia aikaisempien vuosien tietoihin, joissa on otettu huomioon myöhemmin tehdyt mitätöinnit ja muut muutokset ilmoittautumistietoihin. Koronakevät vaikuttaa Syksyn kirjoittajien määrään vaikuttaa monta asiaa, kertoo YTL:n pääsihteeri Tiina Tähkä . Yksi näistä on viime kevään koronatilanne. – Kevään kokeista jättäytyi jonkin verran kokelaita pois, esimerkiksi ne, jotka olivat toisen vuoden lukiolaisia, jättivätkin osallistumatta, kun valmistautumisaika ei tiivistetyssä tutkintoviikossa riittänyt. Kevään ylioppilastutkinto järjestettiin koronaviruksen takia poikkeuksellisissa oloissa. Reaaliaineiden koepäiviä aikaistettiin viikolla, jotta mahdollisimman moni kokelas sai tutkintonsa suoritettua. Viime kevään kirjoittajat voivat syksyllä uusia tiivistetyllä tutkintoviikolla suoritettuja kokeita maksutta. Tämä on Tähkän mukaan rohkaissut monia näyttämään osaamistaan uudelleen. Koko Suomessa noin 17 000 henkilöä on ilmoittautunut uusimaan kevään tiivistetyllä viikolla suorittamansa kokeen tänä syksynä. Lisäksi syksyn kirjoittajien määrää kasvattaa se, että kaikki ilmoittautuneet eivät osallistuneet kevään ylioppilaskokeisiin, vaan osa siirsi kokeiden suorittamista keväältä syksyyn. Taustalla vaikuttaa Tähkän mukaan myös muutamia pitempiaikaisia trendejä. Viime syksystä lähtien ne, joilla tutkinto on yhä kesken, ovat voineet uusia hyväksyttyjä kokeita rajattomasti. Myös hylätyn tuloksen saanut voi uusia kokeen korkeintaan kolme kertaa. Hylätyn kokeen uusiminen pitää tapahtua välittömästi seuraavina tutkintokertoina. – Myös korkeakoulujen valintauudistus vaikuttaa siihen, että uusiminen on hyvä vaihtoehto. Se ei ole kertakäyttöinen kuten pääsykokeessa osoitettu osaaminen. Tavoite saada syksyn kokeet järjestettyä Syksyn ylioppilaskirjoituksissa on varauduttu mahdolliseen koronavirustilanteeseen. YTL on muun muassa päättänyt koepäivien hajauttamisesta. Reaalikokeille on varattu kahden päivän sijasta neljä päivää ja vieraan kielen pitkän oppimäärään koepäivä on jaettu kahdeksi päiväksi. Koepäivien hajauttaminen mahdollistaa sen, että lukiot voivat tänä syksynä järjestää kokeet aikaisempaa pienemmissä ryhmissä ja etäisyyksiä saadaan kasvatettua. Tarkoituksena on turvata tutkinnon järjestäminen syksyllä turvallisesti myös siinä tapauksessa, että koronavirustilanne jatkuu. Tähkän mukaan lähtökohta on se, että kokeet pystytään järjestämään hyvällä valmistautumisella ja sillä, että lukioissa pidetään huolta hyvästä hygieniasta. – Mutta totta kai lautakunta seuraa tilannetta ja on valmiina erilaisiin toimenpiteisiin, jos tilanne muuttuu.