Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tapola-yhtiön hallituksen puheenjohtaja Jarmo Tapola on kuollut 63-vuotiaana

Tapolan oy:n hallituksen puheenjohtaja Jarmo Tapola on kuollut. Tapola-yhtiöstä kerrotaan, että Jarmo Tapola on kuollut viime torstaina kotonaan sairauskohtaukseen. Jarmo Tapola työskenteli aiemmin yhtiön toimitusjohtajana. Hän luovutti lihanjalostustehtaan toimitusjohtajan tehtävät pojalleen Kristian Tapolalle vuoden 2016 alussa. Jarmo Tapolalla oli myös tytär. Mervi Tapola on Jarmo Tapolan sisko. Tapola oy:n perusti Jarmo Tapolan äiti Kyllikki Tapola , joka kuoli viime vuonna. Jarmo Tapola oli töissä perheyrityksessä vuodesta 1969 lähtien. Toimitusjohtajaksi hän siirtyi kolmekymppisenä vuonna 1986, kun hänen isänsä Martti Tapola sairastui. Jarmo Tapola oli palkittu Suomen yrittäjien keskusliiton timanttisella yrittäjäristillä. Tapola on yrityksenä saanut lukuisia yrittäjäpalkintoja, niin valtakunnallisia kuin paikallisia. Tapolan lihanjalostustehtaan tunnetuin tuote on mustamakkara. Jarmo Tapola pelasi nuorena jääkiekkoa Ilveksessä. Hän oli silti Tapparan kannattaja ja pitkäaikainen tukija. Jarmo Tapolan kuolemasta kertoi ensimmäisenä Taloussanomat . Aamulehti julkaisi Jarmo Tapolan 60-vuotishaastattelun tammikuussa 2016. Voit lukea haastattelun tästä .