Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Lukijalta: Sairaanhoitaja kertoo, hoitotyö synnyttää tekijöissään jopa katkeruutta

Olen opiskellut hoitotyötä kuusi vuotta ja työskennellyt terveydenhuoltoalalla kahdeksan vuotta. Peruspalkkani on 2 578,04 euroa, kun siihen lisätään työkokemuslisä, palkkani on 2 655,38 euroa kuukaudessa. Tienaamani rahan määrä nousee sitä mukaa, montako sunnuntaita vietän töissä, montako minuuttia teen töitä iltaisin, olenko töissä juhannuksena ja jouluna, tai kuinka usein valvon öisin niin, että menen kotiini, kun naapurissa lapsi heittää repun selkään ja lähtee kouluun. Tietysti summaa nostaa myös tehdyt lisä- ja ylityöt. Ensimmäinen tutkintoni on lähihoitaja, toinen sairaanhoitaja. Jälkimmäisen olen opiskellut työni ohella. Ennen valmistumistani sairaanhoitajaksi lähihoitajan vakanssiani ei muutettu sairaanhoitajasijaiseksi, sillä palkkani olisi epäpätevyysvähennysten vuoksi ollut vähemmän kuin lähihoitajan palkkani. Hassua. Vaikka ajattelen palkan olevan liian matala työni vastuuseen, määrään ja osaamisvaatimuksiin nähden, ei kaikkea, etenkään koulutusta, voi mitata vain rahassa. Siksi kerronkin tarinan, kuinka hain työssäni taannoin vuoden mittaiseen koulutukseen, jonka hinta oli noin 400 euroa. Tarkoitukseni oli hankkia työhöni liittyvää osaamista. Koulutus olisi tapahtunut verkossa ja työmääräkseni olisi tullut 675 tuntia. Pyysin työnantajalta tähän käytettäväksi työaikaa viiden työpäivän verran, alle 40 tuntia. Työnantaja oli valmis maksamaan koulutuksen, mutta ei myöntämään käytettäväksi työaikaa. Ilmeisesti työpäiväni hinta oli liian kallis. Kun aikanaan aloittelin uraani, kollegani kysyi työmatkalla, mistä riittämättömyyden tunne hoitotyössä syntyy. Tuohon aikaan vastaukseni asialle oli hiljaisuus, johon olen palannut useasti vuosien aikana. Nyt kahdeksan vuotta myöhemmin vastaan, että riittämättömyys hoitotyössä on seurausta siitä, kuinka organisaatiot ja yhteiskunta kohtelee alan työntekijöitä, kuinka riittämättömyyden vierellä kulkee tyytymättömyys, kun ihmiset joutuvat taistelemaan työssäjaksamista tukevien työaikojen saamiseksi, ja kuinka ihmiset väsyvät siihen, että heitä syljetään, lyödään, potkitaan ja huoritellaan. Pahimmillaan kaikki kuitataan alavalintana. Väitän , että ala synnyttää monine epäkohtine katkeruutta, joka syntyy esimerkiksi siitä, kun lähtee töistä vanha murtuma uudelleen auenneena kotiin, ja vahinko korvataan työnantajalle. Väitän, että ihmiset lopettavat hoitotyössä, koska he uupuvat ymmärrettyään, että heiltä vaaditaan työssä niin paljon, että he eivät jaksa keskittyä itseensä. Väitän, että ihmiset vaihtavat alaa, koska he sairastuvat, väsyvät ja menettävät unensa. Väitän, että hoitotyössä vaikuttaminen on monin tavoin utopiaa, mutta eniten huolissani olen siitä, kuinka yhteiskunnassa on tänä poikkeusvuonnakin unohdettu, kuinka ihmistä hoitaa ihminen. Kun sanotaan, että terveydenhuollossa ei ole työntekijöitä, joita ottaa töihin, on mielestäni työnantajien katsottava peiliin ja kysyttävä, miksi niitä ei ole. Kirjoitus julkaistaan poikkeuksellisesti nimimerkillä yksityisyyden suojaamiseksi.