Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Keskustan puoluekokous: Kulmuni ratsastaa aluepolitiikalla, Kaikkonen veti pisteet lupaamalla olla käytettävissä joka päivä

Otetaan iso jäähalli ja täytetään se innokkaalla reilulla 2 000 kokousedustajalla. Mitä sitä saadaan? Siitä saadaan aikaiseksi keskustan ylimääräinen puoluekokous, jossa iltapäivällä valitaan uusi emäntä tai isäntä keskustapuolueelle. Kilpakaksikko Antti Kaikkosen ja Katri Kulmunin kannattajaleirit ovat olleet valppaina. Tarjolla on esittelylehtisten lisäksi omenoita, karkkeja ja pinssejä. Kulmuni vetoaa pinssillään ilmastomuutoksen torjuntaan. Pinssi on neliapilan muotoinen ja valmistettu koivusta. Kaksikon matka Kouvolaan on ollut varsin tasainen. Ilta toisensa jälkeen paneelien juontajat ovat tivanneet vastauksia ja yrittäneet saada aikaan railoa kaksikon välille. Aika huonoin tuloksin. Viimeinen yhteinen paneeli Kouvolassa ei tuonut paljonkaan uutta, eikä järisyttäviä eroja syntynyt tälläkään kertaa. Tällä kertaa paneeliin osallistui myös kolmas ehdokas Jari Tasanen. Jotain saattoi päätellä aplodien määrästä. Kaiken kaikkiaan näytti siltä, että kyselytunnin aikana Kulmuni sai joissakin aihealueissa aavistuksen verran raikuvammat aplodit. Raivokkaimmin yleisö taputti silloin, kun Kulmuni heitti peliin hänelle ominaisensa aluepoliittisen katsauksen. Kilpailijoilta kysyttiin, miten he saisivat esimerkiksi nuoren kaupunkilaisen puhuttua keskustan taakse, ja mistä löytyisi se ratkaiseva ero, mikä erottaa keskustan muista puolueista. – Meille tärkein kysymys liittyy keskittämiseen. Minun keskusta lähtee siitä, että jokainen saa asua ja pitää kiinni omista kotiseuduistaan. Tämä erottaa meidän muista puolueista. Kaikkonen veti puolestaan pisteet kotiin, kun kyse oli siitä, paljonko ehdokkaat aikovat antaa aikaa puolueelle, ja miten he ministereinä sen tekevät. Kulmuni toisti ajatuksensa, joka liittyy Saksan liittokansleri Angela Merkeliin. Hän on todennut, että puolueelle pitää antaa kaksi päivää viikossa. Kulmuni on viestittänyt, että yksi päivä puolue-elimille ja yksi päivä kenttäväelle. Kaikkonen totesi puoluekokousväelle, että hän aikoo olla puheenjohtaja ja puolueen käytettävissä ihan jokainen päivä. Ja osa väestä mylvi innostuksesta. Lisäsuosiota antoi Kaikkosen sanoma, jonka mukaan hänen valinnastaan olisi apua siihen, että puolue olisi vahva kasvukeskuksissa ja etelässä. Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja Antti Kivelä veti viimeistä paneelia tuoreesti. Hän käytti alussa paljon aikaa löytääkseen kilpakaksikon persoonista eroja. Yritys oli hyvä, vaan eipä tässäkään osuudessa noussut esille tietoja, joita ei tiedettäisi. Kaikkonen kuvailee itseään helposti lähestyttäväksi. Huono puoli on se, että hän on välillä kärsimätön. Kulmuni kertoi olevansa auttavainen. Heikko puolue on ajankäyttö. Hänellä on taipumus tehdä asioita viime tipassa. Näiden tietojen perusteella tuskin kukaan tekee tai muuttaa päätöstään suosikistaan. Molemmilla oli varsin yhtenäisiä näkemyksiä siitä, miten kenttäväki saadaan paremmin mukaan päätöksentekoon. Lisää sähköpostein tehtäviä kyselyjä ja erilaisia sovellutuksia kännyköihin. Tosin tässäkään ei auta mennä liiallisuuksiin. Kaikkonen totesikin, ettei hän sentään halua sitä, että puolue muuttaa nettiin. Kaikkea sopivasti. Kulmuni toisteli, että hänelle keskusta on elämäntapa. Kaikkonen puolestaan panee porukat liikkeelle. Keskusta ei kuole keskusteluun, mutta keskustelemattomuuteen se voi kuolla. Totta. Varsin laimea kilpailu sai loppumetreillä tuulta alleen, kun tunnetut keskustapoliitikot alkoivat julkisuudessa valita leirejään. Meno äityi puoluekokouksen aattona jo kovaksi sananvaihdoksi, kun vanhempainvapaalla oleva, ministeriksi vuoden päästä palaava Annika Saarikko (kesk.) asettui tukemaan Kaikkosta. Moni Kulmunin kannattaja tuohtui totaalisesti käännöksestä. Kipakan some-keskustelun ja mediassa olleiden kommenttien jälkeen Saarikko kertoi Ylelle, ettei hän ole ehdolla puheenjohtajaksi ensi kesänä varsinaisessa puoluekokouksessa Vantaalla. Nopea kävelykierros kokoushallissa todisti, ettei tämä kysymys ollut enää huulilla. Nyt keskityttiin kampanjoimaan oman suosikin puolesta. Väki odottaa jo seuraavaa vaihetta, eli kannatuspuheenvuoroja. Jotain voi päätellä aplodien määrästä. Tärkein etappi ovat kuitenkin ehdokkaiden seitsemän minuuttia kestävät puheet. Ne ratkaisevat monen epävarman äänestäjän kannan. Valinnan uskotaan olevan selvä alkuillasta.