Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Ystävyydessä tärkeintä on se, mikä yhdistää – ei se, mikä erottaa

Se oli varmaan se kuuluisa klik. Minä olin viisi, ystäväni kolme. Meidät, tulevat naapurukset, oli istutettu rakennustelineiden päälle odottamaan siksi aikaa, kun aikuiset keskustelivat talonrakennuksen yksityiskohdista. Vaikka heti ensitapaamisella paljastin muutamia valittuja totuuksia joulupukin olemassaolosta, siitä alkoi ystävyys, joka on kestänyt niin yhteisasumisen ja Mount Everestin kokoiset tiskivuoret kuin 3 000 kilometrin välimatkankin. Hän on ainoa ihminen, jonka kanssa olen tapellut – kiskoimme toisiamme tukasta, kun emme päässeet yhteisymmärrykseen keinumisvuoroista. Hän on se, jonka kanssa voi istua sohvalla vaikka kaksi tuntia puhumatta mitään, jos tilanne sitä vaatii. Hiljaisuus ei ole kiusallista. Siinä on jotain erityistä, kun toinen on tuntenut sinut lähes koko elämäsi ajan. Minulla ei ole sisaruksia, joten en osaa verrata, mutta kuvittelisin, että parhaimmillaan sisaruussuhteissakin on kyse juuri tästä: toinen on nähnyt sinun kasvavan, on nähnyt sinut kamalimmillasi ja siitä huolimatta jäänyt. Olen pohtinut ystävyyttä ja ystävystymistä paljon viime aikoina, kun lapset ovat tulleet siihen ikään, jolloin ystävyyssuhteet alkavat kehittyä ja kaveriasiat ovat muutenkin tapetilla. Olemme vanhempina koettaneet opettaa lapsille, että kaikkien kanssa ei ole pakko olla paras ystävä, mutta kaikkien kanssa pitää tulla toimeen. Tähän sisältyy se, että mukaan porukkaan pitää ottaa nekin, jotka eivät heti tunnu sielunsiskoilta tai -veljiltä. Joskus käy sellainen tuuri, että jo lapsena elämään löytyy kaveri, jonka kanssa ystävyys jatkuu läpi elämän. Jos niin ei käy, se ei tarkoita sitä, etteikö niin voisi käydä joskus myöhemmin. Tämä on tärkein asia, jonka olen oppinut ystävyydestä. Sitä paitsi aina ei kuulu klik. Joskus ystävystyminen tarvitsee enemmän aikaa. Se vaatii sen, että ensin tuttavasta tulee kaveri ja sitten hyvässä lykyssä vielä ystäväkin. Nykyään eroja tärkeämmiltä tuntuvat ne asiat, jotka yhdistävät. Olen saanut aikuisiällä elämääni koko joukon rakkaita ihmisiä töistä, miehen perheestä, ystävistä ja heidän puolisoistaan, lasten kautta ja naapurista. Emme ole toistemme kuvia emmekä läheskään kaikesta samaa mieltä, mutta sillä ei oikeastaan ole merkitystä. Tärkeämpää on se, miltä minusta tuntuu, kun olen heidän seurassaan. Heidän tapaamisensa jälkeen tuntuu paremmalta kuin ennen sitä. Ystävyydestä on helppo lausua yleviä sanoja ja ohjeita, mutta oikeasti kyse on aika yksinkertaisesta asiasta: onko toisen seurassa hyvä olla. Toisinaan tämän selvittäminen vaatii enemmän aikaa kuin yhden tapaamisen. Kirjoittaja on Aamulehden tuottaja.