Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tuomaritulkinnat saivat Tirkkosen ja Rautakorven hymyilemään: ”Katsotaan, tuleeko nyt oikaisu perään”

Tapparalla on iso ongelma. Se sijaitsee pelaajien korvienvälissä. Millään muulla tavalla on mahdotonta selittää sitä, että laatujoukkue on päästänyt runkosarjan viimeisellä kolmanneksella kahdeksan (!) maalia, kun vastustaja pelaa ilman maalivahtia. Tiistaina kirvespaitojen johto suli jälleen kerran, kun JYP tasoitti koitoksen ajassa 59.59. Tappara yritti antaa painetta, mutta kiekko kulkeutui kultakypärä Julius Nättiselle . Hän löysi takatolpalta Jarkko Immosen , joka siirsi helposti tasoituksen. Immosen 3–3-maali: Vierasjoukkue yritti vielä kumota osumaa haaston kautta. Jerry Turkulaisen maila osui kieltämättä Michael Garteigin patjaan, mutta eipä sillä maalin kannalta tainnut merkitystä olla. Tappara-luotsi Jukka Rautakorpi pani merkille myös Jani Tuppuraisen toiminnan. – Kannattaa katsoa Tuppuraisen poikittainen maila. Ja yhden pelaajan maila oli meidän maalivahdin alla. Niin vain siitä löydettiin ratkaisu, ettei maalivahtia häiritty. Mielenkiintoinen tulkinta! Tietyllä tapaa sopi tähän peliin, joka ei ollut kenelläkään hanskassa, Rautakorpi päästeli pelin jälkeen. Tulkinnassa saattoi painaa sekin, että JYPiltä hylättiin jo yksi maali erän puolivälissä. Silloin Tapparan haasto tuotti tulosta, vaikka Tuppuraisen seisoskelu Garteigin edessä ei juuri vaikuttanut tilanteeseen. JYPin Pekka Tirkkonen hymyili jo videotarkastelun aikana, eikä ollut mielissään lopputuloksesta. – Tapparan pelaajan kauttahan ( Jarkko Malinen ) kiekko maaliin meni. Ilmeisesti Tuppuraisella oli molemmat luistimet maalivahdin alueella, kun veto lähti. Meidän mielestämme sekin maali olisi pitänyt hyväksyä, Tirkkonen tuumasi. Jyväskyläläisluotsi jäi odottamaan, josko Liiga on myöhemmin yhteyksissä. – Katsotaan, tuleeko nyt sähköpostia ja oikaisua perään, Tirkkonen tokaisi, mikä sai Rautakorven suupielet nykimään. Ennen videosulkeisten luvattua aikaa molemmat tilanteet olisi tuomittu ilmiselviksi maaleiksi. Ennen vanhaan kyse oli jääkiekon pelaamisesta, mutta nykytekniikka on tuonut mahdollisuuden viilata pilkkua. Mitään tolkkua touhussa ei ole. Tapparan tämänkertainen sulaminen lähti Nättisen 2–3-kavennuksesta. Vierasjoukkue oli pelannut kahden maalin johtoasemassa hyvin kuutisen minuuttia ennen loppua, mutta laidasta pompannut kiekko yllätti virheherkän Adam Polasekin ja Liigan ykköspyssy napautti kauden 33. osumansa. Nättisen saldo on sarjan korkein sitten kauden 2011–12, kun Tomas Zaborsky takoi Ässien paidassa 35 maalia. Kavennuksen jälkeen tivoli Tapparan päässä oli taas valmis. – Kyllä se siinä kohtaa vähän heilahti, myönsi Tappara-sentteri Malinen. Kuinka paljon olette käyneet asiaa läpi? – Onhan sitä käyty jonkin verran, kun loppuhetkien maaleja on omiin mennyt. Tilanteet eri peleissä ovat erilaisia. Välillä Tappara on kaatunut lopussa passiivisuuteensa, useimmiten kuitenkin jonkun pelaajaan yli-innokkuuteen. Tappara reagoi viime hetken takaiskuun samalla tavalla kuin aiempiinkin. Jatkoajalla nähtiin taas itsevarma ja voittoa janoava joukkue. Tulosta ei tullut, mutta Tyler Morley ja Niko Ojamäki osuivat voittolaukauskisassa. JYPin Tuppurainen ja Nättinen hukkasivat omat tilaisuutensa, eikä Malisen osaamista tällä kertaa tarvittu. – Osoitimme taas henkistä kovuutta ja voitto lämmittää aina. Toivottavasti tämä poikii hyvää torstaille, Malinen tuumasi. Torstai on Tapparalle iso päivä. Jos joukkue lyö Hakametsässä KooKoon, se varmistaa vähintään kolmannen sijan, mikä toisi CHL-paikan ja kotiedun puolivälieriin. Sekin on mahdollista, että Tappara valahtaa runkosarjassa viidenneksi. Rautakorpi oli mielissään kahdesta pisteestä, joilla saattaa vielä olla iso merkitys. – Taistelemme kolmossijasta kynsin ja hampain, kokenut käskijä sanoi.