Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Tampereen yliopiston johtama mustan hiilen tutkimushanke sai miljoonarahoituksen – "Laajentaa tehdyn tutkimuksen uuteen mittaluokkaan”

Tampereen yliopiston koordinoima ilmakehän mustan hiilen tutkimushanke sai miljoonarahoituksen. BC Footprint -hankkeen vetäjä, Tampereen yliopiston aerosolifysiikan laboratorion apulaisprofessori Topi Rönkkö kertoo, että rahoituksen suuruusluokka on viisi miljoonaa euroa. Suurin rahoittaja on Business Finland. Kolmevuotinen tutkimushanke käynnistyy syksyllä. Tavoitteena on yhtenäisen, eri tieteen ja tekniikan aloilla käytettävän mittauskäytännön ja metriikan luominen mustalle hiilelle. Pohjan luo olemassa oleva tieto. Uusi konsepti auttaa arvioimaan mustan hiilen päästöjä ja ilmastovaikutuksia. Sen ansiosta päästö- ja ilmakehätutkijat puhuvat jatkossa samaa kieltä, sanoo Rönkkö. Tällä hetkellä tutkijat puhuvat samasta asiasta eri kielillä. – Pyrimme luomaan sellaisen metriikan, että eri alojen tutkijat voivat raportoida helpommin, jolloin tuloksia voisi käyttää laajemmin ilmakehän tutkimuksessa, hän selvittää. Viiden tutkimusyksikön yhteistyö Tampereen yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Ilmatieteen laitos, Suomen ympäristökeskus, Teknologian tutkimuskeskus VTT ja Itä-Suomen yliopisto sekä lukuisia yrityksiä ja kuntatoimijoita, kuten Tampereen kaupunki. Kansainvälisessä hankkeessa on mukana tahoja myös muun muassa Kiinasta, Virosta, Tanskasta, Saksasta ja Chilestä. Näin laaja verkosto on Rönkön mukaan omalaatuinen, vaikka tutkimushankkeet ovat usein kansainvälisiä. Erikoistutkija Hilkka Timonen Ilmatieteen laitokselta arvioi, että kattava verkosto tarjoaa erinomaisen pohjan hankkeelle. – Meillä on toisiamme täydentävää osaamista, Timonen kehuu. – Hanke vahvistaa merkittävästi elinkeinoelämän kanssa tehtävää ilmastoon ja ilmanlaatuun liittyvää tutkimusta, Rönkkö lisää. Hankkeen tarpeeseen herättiin Rönkön mukaan jo puolitoista vuotta sitten. Silloin päätettiin hankkeen nimi ja tutkimusalue. Päivänpoliittisesti tärkeä teema Suomessa on Rönkön ja Timosen mukaan jo ennestään vahva osaaminen ilmakehän hiukkasten tutkimuksessa. Mustahiilimittauksista on 30 vuoden kokemus. Tampereen yliopistossa Hervannan kampuksen aerosolifysiikan laboratoriossa on tutkittu pitkään esimerkiksi maa- ja vesiliikenteen päästöjä. Musta hiili on osa moottoreista tulevia päästöjä. – Uusi hanke laajentaa aiemmin tehdyn tutkimuksen uuteen mittaluokkaan, Rönkkö sanoo. Timosen mukaan paras skenaario on se, että kolmen vuoden päästä Suomi on mustan hiilen tutkimuksessa edelläkävijä ja alalle on onnistuttu luomaan uutta liiketoimintaa. – Musta hiilihän on ollut päivänpoliittisesti tärkeä aihe. Sauli Niinistö on ottanut tätä koko ajan esille, Timonen sanoo. Hän huomauttaa, että nyt mustalle hiilelle tavoiteltava mittauskäytäntö on jo olemassa hiilidioksidipäästöille. – Hiukkaspuoli tulee monimutkaisuuden vuoksi hiukan perässä, systeemiä aletaan vasta luoda. Haluaisimme olla edelläkävijä siinä.