Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tammerkosken koko komeus nousee esiin pimeästä, kun valoja on kohta järveltä järvelle – Katso näyttävät kuvat uudesta valaistuksesta: ”Maisema on ollut viimeiset viisi vuotta käytännössä pimeä”

Tammerkosken yläjuoksu loisti tiistai-iltana hetken uudessa valohehkussa Tampereen arkkitehtuuri- ja designviikon kunniaksi. Valaistussuunnittelija Arto Heiskanen kertoi Työnpuistossa kosken maisemavalaistuksesta osana illan valoseminaaria. Kosken yläjuoksun maisema tulee esiin, kun Finlayson, Vapriikki ja koskimuuri myös yläpäästä on valaistu. – Vanha valaistus oli rapistunut ja tekniikka jäänyt vanhaksi. Maisema on ollut viimeiset viisi vuotta käytännössä pimeä. Nyt se ei ole enää pimeä aukko kaupungissa Satakunnan sillalta ylöspäin katsottuna, Heiskanen sanoo. Kaupunki säätää yläjuoksun valaistuksen päälle virallisesti Valoviikkojen alussa 23.10., kertoo hankekehityspäällikkö Markus Joonas . Rantaympäristö Satakunnan sillasta ylöspäin on viime vuosina muuttunut. Nyt kaupunkilaiset pääsevät kulkemaan Vapriikinraitilla maiseman sisällä. Samalla osa kansallismaisemaa on Heiskasen mukaan muuttunut kaupunkitilaksi, jossa pääsee katsomaan ja kokemaan maisemaa. Uusi valaistus nostaa Vapriikinraitin esiin. Raitti on kiinni, kun Vapriikki on kiinni. Samoin talvella Vapriikinraitti on suljettu. Tiili ja graniitti esiin Koskimaisemaa yhdistävät materiaalit, eli punatiilisten teollisuusrakennusten julkisivut sekä graniitti kosken silloissa ja muurissa. Pimeän ajan valaistus tuo punatiiltä ja samalla historian henkeä esille. Valon väri on hyvin lämpimän valkoinen, joka nostaa punatiilen värin esiin. Kaikkien rakennusten julkisivuvalaistus on uusittu. Koskimuuri on valaistu nyt Neulapadolta aina alajuoksulle, Vuolteentorin siltaan asti. Rakennuksissa on paljon yksityiskohtia ja niitä katsotaan nykyään läheltä. Pelkkä rakennusmassan yleisvalaistus valonheittimillä ei riitä. Yksityiskohtia ja ominaispiirteitä on poimittu rakennuksiin kiinnitetyillä korostusvalaisimilla. – Kaikki valaisimet ovat ohjattavissa ja jokaista valopistettä voi säätää erikseen. Voimme luoda erilaisia ilmeitä esimerkiksi avajaisiin. Mutta näistä vielä keskustellaan ja päätetään myöhemmin. Valkeaa, arvokasta valoa Kaikki valaisimet ovat ledvalaisimia. Väriltään melkein kaikki ovat valkoisia ja luovat kansallismaisemaan arvokasta tunnelmaa. Värillistä valoa näkyy vain voimalaitosten ikkunoista sekä kosken keskivoimalaitoksessa ja koskiputouksessa, jotka on värivalaistu. Myös Vapriikin kohdalle kosken keskiuoman pohjaa valaisemaan on asennettu värivalaisimet. Tammerkosken maisemavalaistuksessa on Heiskasen arvion mukaan yli sata uutta valonlähdettä. Kaikki vanhat valaisimet on vaihdettu ja valoja on tullut lisää. Pelkästään Vapriikin kävelysiltaan on upotettu parikymmentä valaisinta. Viimeiset asennukset ovat kesken. Urakka valmistuu tämän viikon lopulla. Sen jälkeen alkaa valaistuksen säätö ja ohjelmointi eri vuodenajoille. Tammerkosken maisemavalaistus on valmis lokakuun lopulla. Alkoi Koskipuistosta Yläjuoksun maisemavalaistuksen suunnittelu on ollut Heiskasen yritykselle useamman vuoden projekti. Hän on itse ollut Tammerkosken puistojen ja julkisivujen valaistuksen suunnittelussa mukana 2000-luvun alusta lähtien. WhiteNight Lighting Oyssä hän on suunnitellut Tampereen valaistuksia seitsemän vuotta. – Työ alkoi aikoinaan Koskipuistosta, Frenckelliltä ja Kirjastonpuistosta. Sitten tuli lehtienlukusalia, teatteria ja piippuja. Osittain uusimme valaistusta ja osittain lisäsimme sitä. WhiteNight Lighting tuli mukaan Tammerkosken valosuunnitteluun Verkarannan ja alavoimalaitoksen julkisivuvalaistusten suunnittelulla. Viimeksi syttyi uusi valaistus Hämeensillalla viime viikon torstaina. Suomalaiskaupungit ovat Heiskasen mukaan alkaneet kiinnittää valaistukseen huomiota, kun lumi ei enää talvella välttämättä tuo valoa. Saattaa olla märkää ja pimeää koko talven. – Kautta aikojen on valaistu teitä ja katuja. Viimeisen vuosikymmenen aikana on alettu kiinnittää huomiota ympäristöön ja kokonaisuuksiin. Se on positiivinen kehityssuunta. Tampereen valaistuskohteiden esittelyillassa valaistussuunnittelija Heini Myllyoja kertoi Tullikamarin julkisivujen valoista, sähkösuunnittelija Kari Siren ja arkkitehti Timo Meuronen yliopiston julkisivun valaistuksesta, sekä Antti Hiltunen ja Marko Kuusisto hotelli Tornin julkisivun valoshowsta. Lue lisää: Uusi valaistus syttyi Hämeensillalla – Remontoitu silta hohtaa pimeässä kansallismaisemassa, patsailla on omat kohdevalot Lue lisää: Tammerkoski alkoi tanssia poikkeuksellisella tavalla: Tältä näytti, kun vesi, valot ja musiikki täyttivät Tampereen pimenevän illan